• Rouva Keto

Tule joulu kultainen.


Suorita joulu!


Voin myöntää olevani vanha konkari joulun suorittamisessa. En ehkä ihan kovimmasta päästä, mutta melko hyvä siinä olin. Tänä päivänä tilanne on onneksi karannut täysin käsistä, enkä enää tee jouluna (enkä paljon muulloinkaan) tasan mitään, mitä ei ole pakko ja mikä ei tunnu hyvältä tai palvele omaa tai läheisten hyvää oloa. Olen vetänyt rajat siihen, mitä haluan, lopettanut suorittamisen ja saanut itselleni näin oikean joulun. Olen lopettanut odottamasta kaikilta täydellistä joulukäytöstä ja toimimista minun valmiiksi ajateltujen joulusuunnitelmieni mukaisesti.



Joululista


Joulusuoritusten lista oli aiemmin melko pitkä. Listan stressaaminen alkoi jo joulukuun alkupuolella. Piti laskea, montako joulukorttia ja postimerkkiä tulee olla ja muistaa postittaa kortit joulukuun puoliväliin mennessä. Päiväkodin tätien ja opettajien muistaminen alkoi painaa takaraivossa. Lapset "halusivat" myös muistaa luokkakavereita niillä pienillä joulukorteilla, jotka ruttaantuivat repun pohjalla ja jotka heitettiin pois viimeistään siinä vaiheessa, kun reppu putsattiin tammikussa kevätlukukautta varten. Päiväkodin joulujuhlat, koulun joulupolku, omat pikkujoulut. Harrastusten joulunäytökset. Pipaparitaikina tuli olla tehtynä 5.12., koska 6. joulukuuta leivotaan piparit. Torttuja, kakkuja, suklaata, glögiä ja armotonta kiirettä ja stressiä koko joulukuu. Kaikki se epämääräinen, mitä "pitää" ollakseen normaali ja mukana maailman menossa.


Kun sitten heräsin miettimään, montako noista asioista teen siksi, että haluan tai se on mukavaa, jäljelle jäivät lopulta vain osallistuminen koulun ja päiväkodin juhliin, sekä lasten esityksiin ja piparien leivonta Itsenäisyyspäivänä. Ja ollakseni rohkean rehellinen, ei useamman lapsen äitinä yhtään haittaisi, vaikka joulupolkuja tai kuusijuhlia ei ihan joka vuosi olisikaan... Auts. En ole siis vuosiin enää lähettänyt joulukortteja ja tämä joulu oli ensimmäinen, kun ainoatakaan ei myöskään tullut meille. Kiitos! En ole myöskään suostunut ostamaan lapsille pikkuisia joulukortteja koulukavereita varten, vaan kehottanut antamaan kaverille halin ja hyvän joulun toivotuksen. Päiväkodin tädit ja opettajat olen myös sujuvasti unohtanut. Heillekin voi sanoa kiitos ja toivottaa hyvää joulua. Niitä aineettomia lahjoja!


Tänä vuonna tein ensi kertaa myös jotain sellaista, mitä en ole koskaan ennemmin elämässäni tehnyt ja jota en kyllä oikeastaan haluakaan enää koskaan tehdä; ostin valmiin piparitaikinan kaupan pakastealtaasta. Tämä edusti itselleni jotain, jota en välttämättä halua ottaa tavaksi, joten todennäköisesti ensi vuonna 5.12. teen jälleen itse piparitaikinan lapsille leivottavaksi. Koska haluan ja se tuntuu perinteeltä, jonka haluan säilyttää.




Suorittamisen listaa voi jatkaa. Jouluun "kuului" niin paljon kaikkea, mitä "pitää" tehdä. Perinpohjainen siivoaminen kaapin periä myöten, saunan pesu, kaikkien perhetuttujen muistaminen pienellä lahjalla, edes suklaarasialla tai kynttilällä. Kauneimmat joululaulut kirkossa tai edes jokin konsertti, joka saattelee joulun tunnelmaan. Lahjojen hankkiminen ja lelulehti! Jonakin vuonna heitin sen suoraan postilaatikosta paperinkeräykseen. Taatelikakku. Piti leipoa taatelikakku, vaikka kukaan ei edes tykännyt siitä (paitsi minä itse), eikä missään välissä jouluna jaksa syödä taatelikakkua.


Jouluruokien hankkiminen oli aivan oma lukunsa. En ymmärrä enää, miksi ruokaa piti hamstrata aina ihan liikaa. Olin jotenkin oppinut, että jouluna kaikkea pitää olla valtavasti, vaikka vietimme sitä useimmiten oman perheen kesken, jossa oli kolme pientä lasta. Suklaarasioita, glögiä, iso kinkku, paljon erilaisia juustoja... Joululaatikoita niin paljon, että niillä olisi ruokkinut isommankin suvun. Ihan vaan, koska jouluna pitää syödä paljon ja ruokaa pitää olla paljon!


Nykyään hankin ruokaa sen verran, että kaikki tulee jouluna syötyä ja mahdollisimman yksinkertaisena, mutta herkullisena. Sokeri, suklaat ja kakut eivät kuulu omaan jouluuni enää lainkaan ja se on hyvin vapauttavaa ja luo paljon hyvää oloa jouluun. Taatelikakkua ei ole tarvinnut enää vuosiin leipoa.





Suorittamisen loppuhuipentuma, jouluaatto


Suorittaminen huipentui jouluaattoon. Johdin hermo kireänä joukkoja, että pysymme aikataulussa. Herätys, kuusi sisälle (olin oppinut lapsuudenkodissa tämän tavan, että kuusi tuodaan tupaan vasta aattoaamuna. Kuuset ovat varmasti kautta aikojen vaistonneet kireät hermoni, koska na alkavat varistaa neulasia heti, kun ne tuodaan lähelleni), täydellinen kuusenkoristeluhetki (joka ei koskaan ollut niin täydellinen, kuin millaiseksi sen kuvittelin, koska kolme pientä lasta "pilasi" sen kinastelullaan), joulupuuroa (joku suuttui aina, kun joku toinen saikin mantelin), joulusauna (jotenkin suunnittelemani saunan rauhallinen tunnelma ei koskaan toteutunut, koska kolme pientä lasta "pilasi" sen kinastelullaan), jouluevankeliumi (koska se kuuluu lukea), lasten joulukirkko (koska sinne kuuluu mennä), kynttilä haudalle (vaikka olisi miten pitkä matka, vaikka miten kauhea sää), jouluateria (paras kohta jouluaatossa, ja sen jälkeen armoton väsymys, koska rutistus alkoi olla loppusuoralla) ja lopulta se kohokohta, joulupukki ja lahjat (kiusallisin 10 minuuttia koko vuodessa).


Olen kokenut joulupukin läsnäolon aina kiusalliseksi. Vaikka tietäisin parran takana olevan oman mieheni tai poikani, menen täysin lukkoon joulupukin edessä. Hetki on teennäisin hetki maailmassa ja toivon vain koko ajan, että pukki häipyy mahdollisimman nopeasti. Sitten se 20 minuutin sähellys, kun kaikki avaavat lahjansa. Ja sitten nopea joululaskuhumalan tunne ja lisää suklaata.



Suorituskrapula


Yleensä aattoiltaa on kuorruttanut lähinnä hyvin voimakas väsymyksen tunne, johtuen joulun suorittamisesta, raskaasta ruoasta ja sokerista. Seuraavana aamuna olotila on ollut edelleen melko tunkkainen ja äärimmäisen väsynyt. Joulupäivä on pitkä, ellei tule vieraita tai tarvitse lähteä mihinkään. Syödään, makoillaan ja syödään, aivan liikaa. Vuorotellen suolaista ja makeaa. Sammutaan sohvalle hiilaripöhnässä. Yritetään käydä ulkona, paitsi jos sataa vettä, kuten aina joskus jouluna puolessa Suomessa tekee. Pelataan pelejä, katsotaan tv:tä, leikitään leluilla. Kaikki muut ovat hehkuttaneet joulun ihanaa joutenoloa, itse olen kokenut päivän raskaaksi, koska silloin ei enää tarvitse suorittaa ja tulee tavallaan jonkinlainen suorituskrapula. Jollakin nousu jatkuu, sillä suorittaminen ei välttämättä keskity pelkästään jouluaattoon, vaan se jatkuu läpi joulun.



Joulu kultainen


Olen iloinen siitä, että olen oppinut vuosien saatossa relaamaan. Olen karsinut joulusta valtavan määrän kaikenlaisia velvollisuuksia pois. Olen lopettanut odottamasta läheisiltäni omien odotusteni mukaisia asioita. Joulun tarkoitus ei ole suorittaa ja tehdä asioita tiettyjen kaavojen mukaan. Jokaisella saa olla omat perinteensä ja juuri ne asiat, jotka tuovat joulun tullessaan. Jos se on joulukirkko, se on niin, mutta kirkkoon ei kenenkään tarvitse mennä vain siksi, että sinne "kuuluu" mennä. Jos se on sukulaiselta toiselle siirtyminen, se on niin, mutta jos kokisit mukavammaksi olla kotona oman perheen kesken, tee kaikin mokomin niin. Joulu vaatii toisinaan myös rohkeutta, että se voisi tulla oman näköisenä ja sellaisena, että siitä saa todella nauttia. Odotukset joulua kohtaan ovat usein kohtuuttomat ja jos ne eivät toteudu suunnitelmien mukaan, joulu voikin olla täynnä pettymystä.


Toivon jokaisen jouluun iloa ❤️ Toivon rentoa yhdessäoloa ilman suorittamista. Toivoisin, että kenenkään ei tarvitsisi viettää sitä yksinään. Saunan voi pestä vaikka tammikuussa. Kynttilänvalossa keittiön kaapinovet näyttävät ihan hyvältä. Joulu on rakkautta ja onnea läheisistä, elämästä ja tästä hetkestä, sellaisena kuin se tulee, ei sellaisena, mitä sen odottaa olevan. Minulle joulu on nyt joululaulut, kynttilät, hyvä ruoka, rentouden ilo ja ennenkaikkea se tunne, joka tulee siitä, kun joulu pääsee sydämeen aitona ja elävänä ❤️


Parasta joulua sinulle,


Rouva Keto






265 katselukertaa
  • Facebook
  • Instagram
  • YouTube