top of page
  • Writer's pictureRouva Keto

Hyvinvointi on jo sinussa.

Meillä jokaisella on lähtökohtaisesti olemassa täydelliset valmiudet ja työkalut hyvinvointiin, omassa kehossamme ja mielessämme. Ihminen on nimittäin tarkoitettu voimaan hyvin ja siihen meille jokaiselle, jotka synnymme terveinä tähän maailmaan, on annettu kaikki tarvittava. Kehomme monimutkainen koneisto on suunniteltu uskomattoman hienosti niin, että siitä huolehdittaessa se toimii parhaimmillaan hyvin ja pysyy terveenä jopa sata vuotta ja ylikin. Kerrassaan ihmeellistä.


Ihmisen sydän lyö joka ikinen hetki siitä lähtien, kun alkio on 25 päivän ikäinen aina viimeiseen sydämenlyöntiin saakka, joka tosiaan saattaa olla vaikkapa yli sata vuotta myöhemmin. Ihan ylimalkaisella ja huonolla suunnittelulla tällainen ei olisikaan mahdollista! Ihmiselle on annettu ihmeellisen kestävä keho, jossa todella on kaikki valmiina ja kohdallaan vain odottamassa, että pidämme tästä asumuksesta hyvää huolta, kun se meille kerran on lahjaksi annettu. Vaan tästä huolimatta me ihmiset aika usein laiminlyömme ja unohdamme arvostaa ja kunnioittaa tätä kaikista tärkeintä ja oikeastaan ainoaa todella merkityksellistä omaisuuttamme, sen hyvinvointia ja terveyttä.


Nykymaailma on aika haastava ihmisen terveyden kannalta. Se on täynnä helppoja ja samalla huonoja ratkaisuja, joita ei tosiaankaan ole suunniteltu tukemaan ihmisen hyvinvointia ja terveyttä. Tai sanotaanko niin, että ihmisen kehoa ja mieltä ei ole suunniteltu nykymenoa varten. Kuten jo todettua, ihminen kokonaisuutena suunniteltiin voimaan hyvin ja todella moni asia nykyaikaisessa elämässä sotii tätä suunnitelmaa vastaan.


Tasapainoilu levon ja kiireen sekä palautumisen ja stressin välillä on hyvin usein alati läsnä arjessamme. Moni elää oravanpyörässä, jossa levolle ei ole riittävästi aikaa, eikä lepoa priorisoida riittävän korkealle. Muut asiat ajavat sen edelle, vaikka uni, palautuminen ja lepo on yksi tärkein seikka ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Hyvää unta vartenkin meille on annettu kaikki tarvittava; keho mm. muuttaa hormonitoimintaansa ja ruoansulatusta unelle ja levolle edulliseksi vuorokauden ja valon vaihtelun mukaan. Se ei kuitenkaan voi toimia optimaalisesti, jos ihminen itse toimillaan taistelee koko ajan näitä olemassa olevia hyvinvoinnin mekanismeja vastaan, eikä tue niitä, kuten olisi järkevää oman hyvän olon kannalta.


Elämäämme ilmestyy myös koko ajan lisää mahdollisuuksia erilaisiin liikkumista helpottaviin välineisiin ja nämä otetaan toki riemumielin vastaan, sillä helppous ja nopeus on päivän sana. Ihan kaiken on hyvä olla mahdollisimman helppoa ja mahdollisimman nopeaa, oli sitten kyse ravinnosta, liikkumisesta tai vaikka mielihyvän saamisesta. Jos jonkinlaisia sähköisiä vempeleitä on tarjolla ja ne otetaan liikkumista helpottamaan yhä nuorempina. Onhan näille oma paikkansakin, mutta on päivänselvää, että ne vähentävät ihmisten luontaista liikkumista ja jos mihin, ihminen on tarkoitettu liikkumaan ja liikuttamaan kehoaan. Kehomme tarvitsee liikettä pysyäkseen kunnossa; lihakset, luusto, nivelet, jänteet, sydän ja koko verenkiertoelimistö... ihan kaikki kehossamme tarvitsee liikettä sopivassa suhteessa lepoon, siitä ollaan 110%:n yksimielisiä.


Eikä tietenkään se, että voimme nykyään käytännössä hoitaa lähes kaiken vain sormea heilauttamalla sohvalla, paranna tilannetta. Helpottaa toki, mutta ei paranna. Helppous ei ole yhtä kuin hyvä, ainakaan näissä tapauksissa. Ihmistä ei ole luotu sohvalle, ei silloin edes ollut sohvia, kun ihminen on syntynyt.




Jokainen kehomme solu on ilolla toimimassa niille tarkoitetuissa tehtävissä. Sen lisäksi, että miljardeista soluista koostuva keho tarvitsee unta ja liikuntaa, solut tarvitsevat tietenkin ravintoa. Solujen on saatava aitoa ja hyvää, laadukasta energiaa rakennus-ja polttoaineekseen. Joka ikinen solu osaa ja haluaa suorittaa sille annetun spesifin elämäntehtävänsä, jonka tarkoitus on pitää ihminen elossa, toimivana ja hyvinvoivana yksilönä. Ei suinkaan ole siis yhdentekevää, millaista energiaa keholleen tarjoaa. Hyvinvointi on valmiina kehossamme, kun annamme sille oikeanlaista ravintoa, eikä se ole todellisuudessa vaikeaa. Kehomme kaipaa vain aitoja ruoka-aineita, hyviä ja laadukkaita proteiininlähteitä, luonnollisia rasvoja ja makuja, värejä ja vitamiineja. Mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa, jota solumme osaavat hyödyntää ja joka tätä kautta auttaa meitä voimaan hyvin. Ja tietenkin riittävästi puhdasta vettä ja elektrolyyttejä joka päivä.





Soluja kuolee jatkuvasti, uusia syntyy jatkuvasti ja solut osaavat tehokkaasti kierrättää ja puhdistaa itse itseään (autofagia). Tällainenkin hyvinvoinnin työkalu meillä jokaisella on olemassa kehossamme, kunhan osaamme aktivoida sitä ja tukea sen toimintaa (paastot).


Kaikki hyvinvointi on meissä jo valmiiksi ja se pääsee kukoistamaan silloin, kun osaamme ja haluamme tukea sitä. Ihmisen keho janoaa luonnollisia asioita ja luonnolliset asiat aktivoivat meissä olemassa olevan hyvinvoinnin. Ihminen kaipaa sisäsyntyisesti edellä jo mainittujen levon, liikunnan ja ravinnon lisäksi luontoa ja toista ihmistä. Luontoyhteys, suhteet toisiin ihmisiin, rakkaus ja seksuaalisuus ovat siis yhtälailla hyvinvoinnin kulmakiviä, niitä asioita, jotka ovat meissä jo valmiiksi odottamassa sitä, että ne saavat aktivoitua meidän toimintamme ansiosta. Hyvin, hyvin yksinkertaisia asioita, jotka ovat meissä kaikissa valmiiksi.


Hyvinvointi on jo sinussa, sinun täytyy vain kaivaa se esille.


Terveisin, Heli






380 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Valosta.

Comentarios


bottom of page