Tämä postaus saattaa nostaa jollakin karvoja pystyyn ja punaa poskille, mutta tämä on vain yksi näkökulma, minun näkökulmani, eikä siitä kannata niin sanotusti pultata. Tai edes pullata. Ehkä se kuulostaa jonkun mielestä saarnalta, mutta se ei ole tarkoitus. Ajatus on herättää ajatuksia. En halua olla nipottaja ja väitän etten olekaan, vaan ihan huumorintajuinen ja joustava. Olen kulkenut oman polkuni tähän pisteeseen ja syönyt elämässäni niin paljon leipää, pullaa, jäätelöä ja kakkuja, että tiedän kyllä, mistä puhun. Olemme yksilöitä ja erilaisia, mutta tiedän, että kaltaisiani naisia on paljon. Sellaisia, joille tiukka linja sopii ja jotka voivat kaikista parhaiten nollatoleranssilla monenkin asian suhteen. Osaan kirjoittaa vain nollatoleranssinäkökulmasta ja siitä, mitä tapahtuu, jos nollatoleranssin nainen ei noudata nollatoleranssia. Tarkoitus ei ole siis TODELLAKAAN kritisoida herkuttelua silloin tällöin! Toisille se vain sopii oikein hyvin! Enemmän haluan miettiä yleistä lähestymistapaa ketogeeniseen ruokavalioon.
PULLA TEKEE JUHLAN?
Eletään laskiaisen aikaa ja voi hyvänen aika! Minä kuvittelin sen jo menneen! Näin sitä voi ihminen mennä sekaisin, kun elämää ei enää rytmitäkään nämä kaikki "perinnejuhlat" ja niihin kuuluvat "perinneherkut". Ennen vuotta 2016 laskiainen ei todellakaan olisi mennyt ohi ja sitä juhlittiin kyllä useammallakin pullalla!
Joulu, uusi vuosi, loppiainen, ystävänpäivä, laskiainen, Kalevalan päivä, naisten päivä, kesäaika alkaa, pääsiäinen, vappu, äitienpäivä, kaatuneitten muistopäivä, helatorstai, helluntai, juhannus, kesäpäivänseisaus, naisten viikko, huvilakauden päättäjäiset, Suomen luonnon päivä, yrittäjän päivä, pyhäinpäivä, isänpäivä, kaatuneitten muistopäivä ja 1., 2., ja 3. adventti ja löytyyhän näitä päiviä, jolloin juhlistaa elämää pullalla, jota ilman päivä ei olisi yhtään mitään.
KETOPULLAT
Pullaa, pannaria, lättyjä, leipää, keksejä, muffinseja, suklaakakkua, juustokakkua. Kuulostaako ketoruokavaliolta? Ei, eikä olekaan. Jos tätä ruokavaliota lähestytään tästä näkökulmasta, ei mielestäni puhuta varsinaisesti ketogeenisestä ruokavaliosta siinä mielessä, mitä se parhaimmillaan on. Ketoruokavalion pohjimmainen tarkoitus ei ole etsiä kaikkea mahdollista korvaavaa tuotetta näille meidän niin suuresti rakastamillemme herkuille, sokerille ja vehnälle. On kiva, että sellainen mahdollisuus on, mutta ruokavalion ei tulisi koostua näistä jatkuvasti, eikä edes säännöllisen silloin tällöin. En tiedä, koostuuko kenenkään ruokavalio näistä, mutta valitan tästä silti, kaiken varalta. Jos vaikka jollakin koostuu tai tämäntyyppistä menee ihan liikaa ja hän ihmettelee, miksi olo ei kirkastu tai turvotus häviä, eikä pääse eroon niistä viimeisistä kiloista. Ei pääse kunnolla kiinni siihen ketogeeniseen ruokavalioon, joka koostuu 75% rasvasta, 20 % proteiinista ja 5% hiilareista, yksinkertaisesta ruoasta ja tuo mielettömän energisen ja hyvän olon ilman, että täytyy uhrata ajatustakaan laskiaispullalle.
Ja eihän siinä mitään, jokainen voi toteuttaa ruokavaliota omalla tyylillään, mutta jos toivottuja tuloksia ei saavuta, kannattaa miettiä, onko ruokavaliossa liikaa näitä korvaavia tuotteita, jotka pitävät yllä makeanhimoa, tukkoista oloa, turvotusta ja jumittavat painoa. Jokaviikonloppuinen ketoherkuttelu voi pidemmän päälle olla huono valinta. Ja ketoruokavaliolla kun voi herkutella niin monin tavoin, ilman näitä keinomakeutettuja korvikkeitakin. Ja toisaalta, mistä johtuu, että niitä herkkuja tuntuu kaipaavan toistuvasti? Periaatteessa kunnon ketoosissa, hyvin ja riittävästi syöden, sokerin ja herkkujen himo vain katoaa. Ei hetkessä, mutta ajan kanssa.
Kun aloitin ketoruokavalion vuonna 2016, tätä leipomiskulttuuria ei vielä niinkään näkynyt. Toki ketoleivonnaisia oli jo tuolloin, mutta nyt tämä kulttuuri on vahvistunut huomattavasti. Nykyään se tuntuu olevan yksi "ketohaara". Luin aikanaan Elviira Krebberin Parantava ketoosi- kirjan, ja lähestyin alusta saakka ketoruokavaliota siitä näkökulmasta, että pyrin syömään mahdollisimman aitoa ja yksinkertaista ruokaa. Halusin myös elää ilman ajatusta siitä, että joudun luopumaan "kaikesta ihanasta" ja elämästäni tulee pelkkää ankeutta ilman niitä "elämästätuleenauttia"- hetkiä. Halusin todellakin luopua sokerista ja viljasta siksi, että ne eivät tee minulle hyvää, enkä ole sen jälkeen kokenut tarpeelliseksi korvata tätä sokeria ja viljaa jollakin. Huomasin sittemmin, että elämä on todella nautinnollista ilman "herkuttelua", joka oli vuosikausia tuonut vain huonoja fiiliksiä, huonoa oloa ja tympeyttä tullessaan. Eli se sokeri, vilja ja aivan liialliset hiilarit omiin tarpeisiin ja fysiikkaan nähden. Minua alkoi ärsyttää koko "herkku"- sana ja nykyään koen herkuttelevani kaiken aikaa ihanalla ruoalla. Jos jotain extraa kaipaan, se voi olla pala tummaa suklaata, kermaa ja marjoja tai kookoschiavanukasta.
Kun aloitin ketogeenisen niin tosissaan, tavoitteena onnistua ja saada siitä pysyvä elämäntapa, vedin tiukkaa linjaa alusta asti ilman keinomakeutusta ja leivänkorviketta. Helppoahan se ei toki alkuun ollut, kun koko ajan teki mieli jotain, hirveästä hiilarikoukusta ja leivän mussuttamisesta liikkeelle lähtiessä. Kun myöhemmin joissain tilanteissa sitten leivoin jotain ketokakkua ja sitä söinkin, huomasin välittömästi sen negatiiviset vaikutukset itseeni. Jo pieni pala kakkua jäi vaivaamaan mielessä; mitä söisin seuraavaksi?! No vähän lisää sitä kakkua! Ja sitten sitä piti syödä lähes niin kauan, kuin sitä kaapissa oli. Keinomakeutusaineista tuli huono olo ja vatsa kipeäksi. Olo oli myös melko nopeasti alavireinen ja tukkoinen, tosi tympeä. Kummakseni kakusta ei ollutkaan mitään iloa, vaan koin palaavani niihin samoihin vanhoihin tiloihin hiilarikoukkuaikoina. Jos nyt suoraan sanon, v*****i viikon jälkeenpäin, että piti mennä pilaamaan oma hyvä olo. Ei sen arvoista ollenkaan.
Eksyin reilun vuoden ketoilun jälkeen sushin kanssa treffeille ja testailin hiilareita muutamia kuukausia lihoen, turvoksissa, väsyneenä ja mieli maassa. Se oli oppitie, joka opetti paljon. Sen jälkeen en ole enää koskaan poistunut ruokavalioltani. Tähän kuuluu myös ketopullattomuus ja ketokakuttomuus. Ketoleipää leivon ehkä kerran kuukaudessa, korkeintaan. Omalla kohdallani - korostan, omalla kohdallani, jokapäiväinen leivän syöminen veisi nopeasti hyvän ja kevyen olon mennessään, koska leipä on joka tapauksessa tehty aina joko juustosta, joka runsaasti käytettynä ei itselleni sovi tai sitten mantelijauhosta, joka tukkii aivan erityisesti olotilaa. Silloin tällöin sämpylä tuo kivaa vaihtelua ruokavalioon.
Siihen oman parhaan ruokavalion löytymiseen voi mennä aikaa. Minusta tuntuu, etten vieläkään ole löytänyt omaani kokonaan ja ruokavalio elää, hioutuu ja muokkautuu sitä myötä, kun saan tietoa omasta kehostani. Monta asiaa on kuitenkin jo selvinnyt ja se on täysin selvää, että olen syönyt riittävästi laskiaispullia elämässäni ja voin olla loppuelämän syömättä. Ne olivat ihania hetkiä, kun täydellinen kermavaahdon, hillon ja pehmeän pullan liitto hivelivät mielihyvän reseptoreitani ja haluankin säilyttää ne muistoissani. Mutta ne kuuluivat elämääni silloin, kun en vielä tiennyt sitä, mitä tiedän nyt. Minulla ei ole enää mitään tarvetta ketolaskiaispullalle. Sille, joka v*****aa vielä viikon laskiaisen jälkeenkin.
Oikein mukavaa laskiaista, pullalla, ketopullalla tai ilman!
Ps. Minä laitan lapsille kyllä laskiaispullia, täytyyhän niitä perinteitä olla. Saavat sitten aikuisena itse päättää, kuinka pitkään laskiaispulla kuuluu heidän perinteisiinsä. Ihan niin kuin sinäkin saat ❥