• Rouva Keto

Kunnianhimoinen tavoite

Päivitetty: 17. joulu 2019

Tässä miettiessäni, millä tavoin avaisin ROUVA KETO®KokoNainen- verkkovalmennusta parhaiten, tuli mieleeni otsikon ajatus. Valmennuksen taustalla vaikuttaa aika kunnianhimoinen tavoite. Nimittäin saada nainen oivaltamaan jotain sellaista, jonka avulla hän onnistuisi muuttamaan elintapojaan pysyvästi ja saavuttamaan lisää hyvinvointia ja terveyttä. Uskon vakaasti, että jokaisella naisella on mahdollisuus tehdä muutoksia niin halutessaan ja jopa saada niistä pysyviä! Siihen tarvitaan vain kokonaisuuden huomioiminen ja uusi näkökulma, josta asioita tarkastellaan. Ja vertaistukea! Pitää pyöräyttää kaikki ympäri. Suurin vastuu on naisella itsellään.





Oman muutokseni tuoma ilo ja voimaantumisen tunne ovat innostaneet jakamaan mielestäni tätä tärkeää asiaa eteenpäin. Olen itsekin edelleen matkalla ja oikeastaan sen oivaltaminen, että matka onkin jatkuva, on ollut yksi oleellisin itselleni. Nykyään tämä kaikki tuntuu niin valtavan merkitykselliseltä, enkä mistään hinnasta suostuisi vaihtamaan elämään ennen muutosta. Haluan vain jatkaa tätä matkaa.




Naisen kuuluu voida hyvin ja nauttia naiseudesta ja elämästä olematta jatkuvasti kuurilla ja tuntematta syyllisyyttä ja fyysistä huonoa oloa siitä, mitä syö. No, itsehän me laitamme itsemme kuurille omalla ajattelutavallamme. Kuuriajattelu on yksi sitkeimmin meissä naisissa asuva ajatustapa, joka pitäisi saatella kauniisti kuuta kiertävälle radalle! Siitä on vain niin vaikea päästä irti, koska emme itse päästä siitä irti. Sitkeässä istuu ajatus, että "laihduttaminen" tapahtuu tylsällä, mauttomalla ja niukalla ruoalla ja se on tietyn ajan kestävä sinnittely, joka kärsitään läpi. Jotain aika epämukavaa jonka aikana joutuu luopumaan niin monista ihanista asioista. Suklaasta, viinistä, juustosta, ilosta. Eli elämää, jota kukaan ei halua elää lopun elämäänsä, mutta jonka palkintoa silti odottaa ja toivoo ihmettä, joka ratkaisisi sen ongelman, että kuurin loputtua sitä palaa takaisin vanhoihin tapoihin!


Viimeisen vuoden aikana olen saanut valtavan määrän työstettävää materiaalia ja näkemyksiä asioista seuratessani Hyvään Oloon- verkkovalmennuksen naisia. Miten paljon voimmekaan oppia toisiltamme? Minä olen saanut oppia todella paljon viimeisen vuoden aikana vuorovaikutuksessa toisiin naisiin.


KokoNainen- verkkovalmennus on kokonaisuus, joka pyrkii vaikuttamaan sisältä päin. Meissä naisissa asuu valtava määrä pinttyneitä malleja, jotka estävät meitä elämästä ja nauttimasta elämästä täysillä. Näitä ajatusmalleja pyritään tuulettamaan!


Jos haet pikaista kuuriluontoista valmennusta, jossa voit lukea tietyn painoisen naisen mantelimäärän ja salaattiannoksen suoraan paperista, tämä valmennus ei ole sinua varten. Jos haet pikalaihdutuskuuria, jossa ei tarvitse miettiä, mitä suuhunsa laittaa, kannattaa valita ennemmin pusseilla toimiva valmennus. Jos sen sijaan haluat oppia syömään pysyvästi hyvin ja arvostat hyvää ruokaa ja ulkoisen ohella myös sisäistä hyvinvointia, joka lopulta hehkuu ulospäin ja painonhallinnan ohella myös elämänhallintaa, tämä voisi olla sinun juttusi :)




Mitä KokoNainen- verkkovalmennus pitää sisällään?


Verkkovalmennuksen materiaali on käytössä 6 kk aloittamisen jälkeen ja KokoNainen- yhteisön jäsenyys Facebookissa on ikuinen. Yhteisössä keskustellaan livenä ja julkaisuina, kannustetaan, rentoillaan ja nauretaan, jaetaan ilot ja surut! Tällä hetkellä KokoNainen yhteisössä on 30 naista, melko söpöä ja aivan ihanalla fiiliksellä on lähtenyt homma liikkeelle! Suljetussa Hyvään Oloon- ryhmässä on 1013 jäsentä ja verkkokurssin puolella 1222 naista. Aivan loistava vuoden 2019 tsemppiryhmä!




Henkilökohtainen ohjaus ja tuki on käytössäsi aina, kun sitä tarvitset!


Materiaali ilmestyy annoksissa neljän viikon aikana. Ilmoitus uuden materiaalin ilmestymisestä tulee osallistujan omaan sähköpostiin. Materiaali on jaettu moduuleihin, joista se luetaan ja sisäistetään. Sisältöä on melko paljon käsiteltäväksi, mutta voit palata siihen aina uudelleen puolen vuoden ajan!


Viikko yksi

- Tervetuloa mukaan

- Tarina

- Matka muutokseen

- Hyvinvoinnin osat

- Kehon terve ja luonnollinen toiminta

- Uudet ajatukset, uudet näkökulmat

- Tutkimuksia, kirjallisuutta ja vaikuttajia.

Sitten seuraa..

- Johdanto ruokavalioon

- Alkuvalmistelut

- Yksinkertainen ohje

- Ihannepaino, kalorit ja säästöliekki

- Tärkeät elektrolyytit

- Ketoflunssa

- Mitä syödään?

- Mitä ei syödä?

- Kauppalista

- Kooste ruokavaliosta

- Käytännön neuvoja arkeen

- Ruokalista 1 + bonusreseptit

- Aamiaiset&kahvit

- Kasvisten ja marjojen hiilihydraattipitoisuuksia

- Rasvaisten ruoka- aineiden makroja


Viikko kaksi

- Ongelmatilanteita ja mitä niille voi tehdä

- Naisen elämää ja hormonitoimintaa eri vaiheissa

- Pikkuinen tyttö sisälläsi

- Ravintolisät

- Ketokasvisruokavalio

- Paasto

- Ruokalista 2 + bonusreseptit


Viikko kolme

- Kehon kuuntelu ja luonnollinen syöminen

- Tunnesyöminen

- Sokerikoukku

- Virkeys ja uni

- Liikunnasta energiaa ja hyvää oloa elämään!

- Liikkuvuusharjoitteet

- Ruokalista 3 + bonusreseptit


Viikko neljä

- Kokonaisuus

- Liikunta ja ketoruokavalio

- Lihaskuntoharjoitteita

- Palautuminen stressistä ja rentoutuminen

- Ruokalista 4 + bonusreseptit

- Inspiraatiota aterioihin kuvina

- Muutama extraherkku!

- Projektina minä e- kirja

- Loppusanat


Pilottiryhmään otetaan mukaan noin 100 naista. Umpihullu 49€:n pilottihinta (klikkaa tästä) on voimassa vuoden loppuun tai siihen saakka, kunnes 100 naista on täynnä. Kannattaa siis olla nopea! Verkkovalmennuksen ovh- hinta tulee olemaan sekin edullinen 99€ (sis. alv. 24%) Tuo raha menee heittämällä ensi vuoden herkkuihin, ellet sitten päätä, että vuosi 2020 on sun uuden elämäsi uusi vuosi!


Ilolla, Rouva Keto®







796 katselukertaa
  • Facebook
  • Instagram
  • YouTube