• Rouva Keto

Yleisön pyynnöstä, vähä jotain kolesterolista.

Saan usein pyyntöjä kirjoittaa kolesterolista. Ihan alkuun täytyy todeta, että en ole lääkäri, enkä ota kantaa kenenkään yksilön kolesterolilääkityksiin tai yksittäisiin kolesteroliarvoihin. Jos olisin lääkäri, tuskin kirjoittaisinkaan tätä.

Olen vain aiheeseen perehtynyt, terveellisen ravinnon ja naisten hyvinvoinnin puolestapuhuja ja siksi kirjoittelen muutaman ajatuksen kolesterolista, se kun usein mietityttää ketoruokavaliolla olevia.





Kirjoittelen tähän postaukseen asioita, joita olen opiskellut itse asiantuntijoiden kirjoista, kuunnellut podcasteista ja luennoista sekä oppinut koulutuksissa. Tutkittua tietoa kolesterolista on tarjolla vaikka kuinka paljon, mutta jostain syystä Suomi laahaa perässä vuosikymmeniä. Tuntuu kummalliselta, että uusinta tutkimustietoa ei oteta huomioon, vaan nojataan jääräpäisesti 50- tai 70- luvulla tehtyihin tutkimuksiin ja niiden hyvin kyseenalaisiin tuloksiin. Missä on kiinnostus, avoimuus ja halu tietää ja oppia uutta, auttaa ihmisiä aidosti voimaan paremmin? Missä, kysyn minä!





Olemme oppineet, että kolesteroli on paha asia. Joillekin saattaa edelleen tulla yllätyksenä, että kolesteroli on meille elintärkeä hormonin kaltainen aine, joka toimii lukuisissa tehtävissä kehossamme ja ilman kolesterolia kuolisimme. Muunmuassa jokaisen solun solukalvon rakenne sisältää kolesterolia ja aivomme tarvitsevat sitä toimiakseen! Mitä iäkkäämpi ihminen, sitä enemmän hän tarvitsee kolesterolia elimistöönsä ja sitä korkeampi kolesteroliarvo näin luonnostaan voi olla ja saa olla. Kolesterolin keinotekoinen alentaminen ensisijaisesti lääkkeillä sairastuttaa ja näivettää ihmisen! Esimerkiksi Dale Bredesen kirjoittaa kirjassaan "Alzheimerin loppu", että Alzheimerpotilaan kokonaiskolesteroli tulee ehdottomasti olla yli 3,9.





Suomessa tuijotetaan sitkeästi ja sokeasti kokonaiskolesterolin raja- arvoa 5 ja tuputetaan statiineja jopa sellaisilla arvoilla kuin 5,1. Kyllä, tämä on aivan totta ja ihmisten omakohtaisesti kokemaa. Nuorille naisille ehdotetaan statiineja, jos kolesteroliarvo on vähäkin yli tuon maagisen ja keinotekoisen vitosen! Pyritään tavoittelemaan mahdollisimman alhaisia kolesteroliarvoja! Minusta tämä on suorastaan järkyttävää. Vieläkin järkyttävämpää on se, että vanhusten kolesteroliarvoja halutaan alentaa. Pienten, kuivien mummojen ja pappojen, jotka tarvitsisivat hyvää luonnollista rasvaa (ei rasvattomia maitotuotteita, kovetettuja rasiamargariineja ja elimistön tulehdusta lisääviä teollisia siemenöljyjä!!) ja kolesterolia voidakseen paremmin. Saisiko mummo käyttää voita ja kermaa vielä viimeisinä vuosinaan voidakseen paremmin ja nauttiakseen syömästään ruoasta?


Onneksi ihmisten oma tietoisuus asiasta lisääntyy koko ajan ja he osaavat sanoa oman mielipiteensä oman terveytensä suhteen. Statiineista eli kolesterolia alentavista lääkkeistä ei nimittäin juurikaan hyvää sanottavaa löydy!! Sen enempää en statiineihin ota kantaa, kun en ole lääketieteen asiantuntija, sanonpahan vain, että harkitse pari kertaa ja ota yhteyttä funktionaaliseen lääkäriin tai ravintoasiantuntijaan ennen lääkityksen aloittamista itsellesi. Näitä asioita voi hoitaa myös ravinnolla ja elämäntavoilla ennen lääkkeen ottamista mukaan elämäänsä. Etenkin, jos kolesteroliarvot ovat oikeasti hyvät eli kokonaiskolesteroli vaikkapa noin 5-8, HDL (eli se "hyvä" kolesteroli hyvällä tasolla, mielellään lähellä 2) ja triglyt matalat (alle 1). Herkkä CRP eli elimistön hiljaisesta tulehdustilasta kertova arvo matala, alle 1. Ja pitkäaikainen sekä paastoverensokeri normaali.


Suomessa ei tutkita erästä hyvin tärkeää asiaa. Tuo "huono" LDL- kolesteroli.

LDL jakautuu (ainakin) kahteen tyyppiin, isorakkulaiseen ja pienirakkulaiseen ja vain pienirakkulainen on sitä oikeasti huonoa tyyppiä. Se hapettuu elimistön tietyissa reaktiossa ja takertuu vaurioituneeseen suonen seinämään. Suonen seinämä voi vaurioitua esimerkiksi elimistön tulehduksen tai jatkuvasti edestakaisin sahaavan verensokerin vaikutuksesta. Tähänkin varmasti ihmisen geeneillä on oma vaikutuksensa. Hapettunut pienirakkulainen LDL aiheuttaa makrofagien eli elimistön syöjäsolujen ryntäämisen paikalle, näistä muodostuu ns. vaahtosoluja, jotka muodostavat tukkeumaa suonen epiteelisolukkoon.


Muistammehan myös, että itseasiassa nämä HDL ja LDL "kolesterolit" eivät ole mitään kolesterolia. Ne ovat kolesterolia kuljettavia lipoproteiineja, eli kuljetinproteiineja. Kolesteroli on rasva, eikä se pysty kulkemaan veressä ilman kuljetinta. Ne siis vievät ja tuovat kolesterolia sinne, missä sitä tarvitaan. Elimistö muodostaa itse maksassa 75% kolesterolista, loppu tulee ravinnosta.


Eikö ole kummallista, että muissa Pohjoimaissa "normaalin" kolesterolin arvot ovat paljon korkeammat, esimerkiksi Norjassa yli 50- vuotiailla 7,9 kokonaiskolesterolia pidetään vielä ihan normaalina?





Meillä on toki erilaisia geenejä, itsekin Apoe4- geenin omaavana ja asiaan hyvinkin perehtyneenä. Apoe4- geeni aiheuttaa kolesterolin "imuroimista" eli kolesteroliarvot saattavat nousta korkeammiksi. Tieto, jonka mukaan ketogeeninen ruokavalio ei sovi Apoe4- geenin kantajalle on virheellinen, jos uskoo asiaan perehtyneitä asiantuntijoita. Ketogeeninen ruokavalio nimenomaan saattaa ehkäistä sydän- ja verisuonitautien ja Alzheimerin taudin puhkeamista tai ainakin siirtää niitä. Kyse on sokerista, ei rasvasta. Aineenvaihdunnasta eli metaboliasta, ei kolesteroliarvoista. Omalla kohdallani geeni nostaa kolesteroliarvojani, mutta enemmän kuin niistä, olen kiinnostunut kolesteroliprofiilin kokonaisuudesta, elimistön tulehdustilan laskemisesta ja sokeriaineenvaihdunnan normalisoitumisesta, jolloin verensokeri pysyy tasaisena ja insuliiniherkkyys paranee, samoin kuin kehon metabolinen joustavuus. Lisäksi olen kiinnostunut ravinnon ja rasvan laadusta ja siitä, miten voin omilla elämäntavoillani mahdollisesti sammuttaa tuon viheliäisen geenin innon sytyttää minulle muistisairauden, josta nykyään puhutaan jo 3- tyypin diabeteksen, eli aivojen sokeriaineenvaihdunnan häiriönä.


Miten siis toimia, jos verikokeissa kolesteroliarvot näyttävät huolestuttavasti siltä, että et täytä virallisia, keinotekoisesti luotuja kriteerejä? Tsaijaijai, kokonaiskolesteroli lähentelee lukua 7, HDL on yli 2, triglyt 0,7. LDL yli sallitun 3 ja matala- asteinen tulehdus kehossa 0,5 eli erinomainen tulos. Toisaalta olet kyllä pudottanut painoa yli 20 kiloa, päässyt eroon diabetes- ja verenpainelääkityksestä, syöt monipuolisemmin kuin koskaan, olet täynnä energiaa ja hyvää oloa ja alkanut liikkumaan, nukut hyvin eikä uniapneaa enää ole, iho hehkuu ja järki juoksee ja olet ollut jo 5 viikkoa ilman tupakkaa ja todellakin aiot vastakin olla!






Mitä sinä sitten teet? Nautit elämästä ja kunnollisesta ruoasta ja elintärkeästä rasvasta, joka vihdoin on optimoinut kehosi toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla ❤️ Kehosi tarvitsee kolesterolia ja tarvitsee rasvaa.


Ja muistathan, nämä ovat vain minun mielipiteitäni ja oppimaani tietoa (tutkittua sellaista), sinä teet itse omat päätöksesi ja muista aina kääntyä ensin lääkärin puoleen ;)




Rasvaisin terveisin, Rouva Keto®


0 katselukertaa

ROUVA KETO®

  • Facebook
  • Instagram
  • YouTube