• Rouva Keto

Yhä vain jaksan hämmästellä!

Vaikka itselläni on jo pitkä matka ketogeenistä ruokavaliota takana, huomaan edelleen aika usein suorastaan riemulla hämmästeleväni sitä, miten tällainen ruokavalio voi ylipäätänsä olla olemassa! Päähän pyrkii välillä väkisinkin ajatus, että ei tämä totta ole, vaan jossain vaiheessa paljastuu, että minua on huijattu, olenkin ehkä nähnyt unta tai kuvitellut koko jutun! Vaan ei...





Kun tällaisia epämääräisiä ajatuksia työntyy mieleen, silloin yleensä kipaisen jonkun lempiasiantuntijani luennolle YouTubeen tai podcasteihin kuuntelemaan asiaa ja tutkittua tietoa ketosta ja saan jälleen vahvistusta siitä, että tämä on totta ja olen oikealla tiellä. Kertoohan sen minulle toki myös oma olotilani. Vaikka länsimaisen lääketieteen puolella monesti korostetaan sitä, ettei ihmisen omalla kokemuksella tai tuntemuksilla ole merkitystä, eikä se kerro mitään ihmisen terveydestä ja kaikki hyvät kokemukset ovat vain yksittäisiä tapauksia, minä kyllä olen hyvin pitkälti eri mieltä!


En voi mitenkään uskoa, että sen väsymyksen, aivosumun, vatsavaivojen, nälän, sokerikoukun, mielitekojen ja kymmenen ainaisen vyötäröliikakilon kanssa olin hyvinvoiva ja terve, vaikka kuinka koitin syödä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja olla säännöllisesti dieetillä ja laihdutuskuurilla. Myös ajatusmallit kaiken kaikkiaan hyvinvoinnista olivat tuolloin vähän niin ja näin.


Ihan vain se, että yrittää syödä suositusten mukaan kasvispainotteisesti, vähärasvaisesti, kuitupitoisesti ja runsaasti hiilihydraatteja, ei vielä riitä takaamaan terveyttä. Ei välttämättä sinne päinkään, koska olemme yksilöitä, eikä mitään voi yleisesti suositella kaikille. Ei ketoakaan, mutta oikeastaan oma kokemus on ainoa tie selvittää, mikä itselle sopii.


Pahimmassa tapauksessa sopimattomasta ruokavaliosta seuraa ankara verensokerin heittely, mahdollisesti suolisto- ja ruoansulatusongelmia (jotka taas vaikuttavat hyvinkin kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin) ja mielitekoja, koska ruoansulatus ja suoliston bakteerikanta ja kunto ylipäänsä eivät ole parhaat mahdolliset esimerkiksi vähärasvaisella ja runsaasti hiihydraatteja sisältävällä ruokavaliolla. Itselläni tuo ruokavalio johti herkutteluun ja liialliseen sokerin käyttöön ja siten noidankehään, josta pääsin ulos vain kääntämällä aineenvaihduntani kokonaan eri tilaan.


KUPERKEIKKA!


Ketoruokavalion myötä todella moni muukin asia, kuin aineenvaihdunta, on kääntynyt päälaelleen ja saanut aivan uuden näkökulman. Eihän sitä voi kun hihitellä ääneen, kun herkuttelee hyvällä ruoalla ja tietää, että ihannepaino pysyy! Ei tarvitse laskea kaloreita eikä syödä dieettiruokaa, joka ei maistu miltään eikä vie nälkää. Tämä vaatii kuitenkin rauhallista etenemistä ja sitä, että pääsee tähän elämäntapaan kunnolla sisälle. 85% naisista laihduttaa elämänsä aikana ja saman verran miettii asiaa säännöllisesti. Tämä on monen naisen arkea, ja voi kuinka ihanaa olisi kun siitä ajattelusta voisi jokainen päästä eroon. Asia on tosi tärkeä, koska ylipaino ja terveysongelmat eivät ole pikkujuttu ja jokaisen naisen oikeus olisi voida mahdollisimman hyvin ja elää energistä arkea! Kuitenkin se näkökulma, josta painonhallintaa perinteisesti lähestymme, on täysin väärä. Ja siksi on ollut ilo törmätä ketoruokavalioon ja antaa sen pyöräyttää oman ajatusmaailma täysin ympäri!


Ei ketokaan mikään ihmedieetti (dieetti=ruokavalio) kuitenkaan ole! Olemme kokonaisuus ja hyvinvointiimme vaikuttavat hyvin monet, yksilölliset tekijät. Stressi, elämäntilanne ja edeltävät elämäntavat vaikuttavat siihen, miten kehomme vastaa ruokavaliomuutoksiin. Keho voi vaatia alkuun pitkäänkin parantumista ja tasapainottumista, sillä ruoansulatus ja hormonitoiminta voivat olla hyvinkin epätasapainossa meillä länsimaisilla ihmisillä. Ja hyvin usein ovatkin. Sen takia puhutaan elämäntavasta ja hitaasta etenemisestä, rauhassa. Toisilla keto toimii heti täydellisesti, toisten keho vaatii enemmän aikaa. Kolmen kuukauden tiukka ketodieetti on täysin turha, eikä ketoa ylipäänsä kannata pitää pikadieettinä. Jokaisella on omat yksilölliset haasteensa, mutta oman tasapainon löydyttyä ja kehon toiminnan optimoiduttua tämä ruokavalio on erittäin nautinnollinen ja hyvää oloa tuottava tapa syödä.







PINTTYNEET OPIT JA AJATUKSET


Pitkin matkaa olen oppinut uutta ja huomannut, miten tiukassa se kaikki, mitä on ravitsemuksesta oppinut, istuu omassa mielessä. Edelleenkin joutuu joskus korjaamaan ajatusmallejaan, sillä aina vain alitajunnasta puskee sinne iskostettuja asioita aivan kuin itsestään. Tietoinen mielemme kun on vain hyvin pieni osa kaikkea sitä, mitä aivoissamme on tallessa ja mitä käsittelemme päivän aikana. Syvällä mielessämme ovat ne asiat, joita meille on opetettu lapsesta saakka ja edelleen syötetään median toimesta jatkuvalla syötöllä. Syötetään, ettemme vain unohtaisi tai muuttaisi mieltämme tai mikä pahinta, alkaisi kyseenalaistaa asioita ja tulisi tietoisemmaksi siitä, miten ihmisen keho toimii ja voi hyvin!


Syöminen ja ravinto on yksi hyvin tärkeä asia elämässämme ja meillä on siitä paljon mielipiteitä ja ajatuksia. Se on myös hyvin herkkä aihe ja haluaisimme mielellään kuulla joltakin, mikä on viisainta, mikä valinta on paras ja mikä pitää meidät terveenä. Tietoa on kuitenkin tarjolla niin paljon, että saavuttaakseen itselleen hyvinvointia on lähes pakko ottaa selvää ja muodostaa oma näkemyksensä asiasta. Ravintoa ei suinkaan ole pelkkä fyysinen ruoka, vaan kaikki se mitä luemme, katsomme, kuulemme ja se, millaisilla ihmisillä ympäröimme itsemme.


Annetaan siis itsellemme aikaa ja kehollemme rauhaa tasapainottua. Annetaan itsellemme mahdollisuus voida hyvin ja olla energisiä. Minä jatkan hämmästelyä tästä ihanasta elämäntavasta. Oletko sä jo kokeillut, miltä tuntuu voida paremmin?




Ketoterveisin, Rouva Keto

1,434 katselukertaa
  • Facebook
  • Instagram
  • YouTube