Huomaa kyllä puhelimen kuvia selatessaan, koska on ollut vähän tukevammassa kunnossa; kuvia itsestä ei nimittäin oikein löydy. Enemmän löytyy kuvia suklaakakuista. Mutta ne kuvat, jotka löytyvät, tuovat elävästi mieleen sekä sen sisäisen, että ulkoisen tukalan olotilan. Kuvissa esiintyy selvästi vaivaantunut ihminen. Sen lisäksi, että on teltta päällä, yrittää vielä venyttää mekkoa kauemmas itsestään, ettei näyttäisi olevan raskaana, kun ei kerran ole raskaana.
Ei vitsi, että mä vihaan tunikoita! Olen päättänyt, että en enää koskaan osta tunikaa. Olen halunnut kyllä tykätä niistä ja mielestäni ne näyttävät kauniilta naisten päällä, oli nyt sitten hoikka tai vähän muodokkaampi... Minulle ne kuitenkin edustavat sitä, että olen piilottanut itseäni aina tunikan sisään. Kun housut ovat alkaneet kiristää vyötäröstä ja housun kauluksen päälle on alkanut muodostua yhä tukevampi pympyrä, olen aina siirtynyt tunikaan. Se ei ole varsinaisesti auttanut, koska paksut sukkahousut on aina rullaantuneet vyötäröltä alas, kun eivät ole olleet tarpeeksi tilavat ja tukevat pitääkseen pympyrän kurissa. Tunika ei ole tehnyt oloani hyväksi. Tunika edustaa minulle tukalaa oloa. Kuinka monelle teistä tunika edustaa tukalaa oloa? Olenko ainoa?
KEHOPOSITIIVISUUS
Nykyään puhutaan paljon kehopositiivisuudesta. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Varmasti jokaiselle vähän erilaisia asioita riippuen siitä, mistä näkökulmasta asiaa haluaa lähestyä. Minulle se tarkoittaa sitä, että rakastan ja arvostan itseäni niin paljon, että haluan tehdä jotain terveyteni ja hyvinvointini eteen ja että voin olla tyytyväinen itseeni. Minulle kehopositiivisuus on sitä, että yritän lähestyä itseäni lempeästi ja armollisesti, mutta tiukasti ja patistan välittämään hyvinvoinnistani, vaikka olisi paljon helpompaa vain syödä sohvalla suklaakakkua aina, kun sille tuntuu eli aika usein. Kehopositiivisuus on sitä, että olen motivoitunut huolehtimaan itsestäni, saan tuloksia ja pääsen eteenpäin. Silloin koen aitoa tyytyväisyyttä ja rakkautta itseäni kohtaan. Naisen elämä on usein yhtä pinnistelyä ja kieltäytymistä, sortumista ja syyllistymistä. Pitäisi, pitäisi, pitäisi. En pääse alkuun, en jaksa jatkaa, luovutan! Antakaa kakkua.
Siksi ylipaino on aina hiipinyt kilo kerrallaan. Ihan vain siksi, että olen ollut välinpitämätön, hedonistinen ja suoraan sanottuna mielestäni laiska! En ole ollut valmis luopumaan hyvästä ruuasta ja syömisestä enkä herkuistakaan, vaikka ilo herkuttelusta on yleensä lyhytkestoinen. On täytynyt valita jompi kumpi, ruoasta nauttiminen tai hoikka olemus, ja olen valinnut ruoan. Jossain vaiheessa löysin liikunnan osaksi elämääni ja se helpotti jonkin verran. Totuus kuitenkin on, että liikunnankin olisi hyvä olla sellaista, että sitä saa tehdä sen verran kuin tuntuu oikealle ja hyvälle ja sillä tyylillä, mistä nauttii; ei pakolla ja siksi, että täytyy kuluttaa kaloreita. Ennen ketogeeniseen ruokavalioon törmäämistä kehopositiivisuuteni oli siis yhtä jojottelevaa kuin painonvaihtelukin.
Ketogeeninen ruokavalio on tuonut täydellisen ratkaisun tähän. On nimittäin helppoa olla kehopositiivinen, kun saa syödä niin herkullista ja ravitsevaa ruokaa ja vaikka kermavaahtoa. Tämä johtaa siihen, että olo on kylläinen, tyytyväinen, virkeä ja olen vailla mielihaluja ja silti paino tulee alaspäin koko ajan ja hyvinvointi vain lisääntyy. Puolen vuoden aikana pudotetut 10 kiloa ja valtavan hyvä olo tekevät aivan väkisin kehopositiiviseksi.
Paiskasin tunikat kirpparipussiin ja päätin, että en osta enää yhtäkään tunikaa ainakaan sen takia, että tarvitsee piilottaa pympyrää. Tunikakunto, Bye Bye!
