• Rouva Keto

Tekeminen, joka tulee rohkeudesta ja palavasta innostuksesta.

Tässä blogipostauksessa on luvassa hieman henkilökohtaisempia ajatuksia liittyen arvoihin, elämäntapamuutoksiin ja rohkeuteen alkaa toteuttaa niitä. Koska olen niin rohkea, taidan nyt ihan rohkeasti sanoa, että olen melko validi puhumaan näistä asioista ja kannustan jokaista muuttamaan elämäänsä, jos siihen on tarvetta ❥ Tämän postauksen tarkoituksena on siis toimia kannustimena, olipa haaveesi sitten muuttaa tapaasi syödä, voida paremmin, aloittaa liikunta, vaihtaa työtä tai pyöräyttää koko elämäsi uuteen uskoon. Minulla ei ollut mitään kättä pidempää, kun tähän lähdin ja silti voin kertoa, että kannatti!


ARVOT.


Tämän vuoden alussa heittäydyin päätoimiseksi yrittäjäksi toimittuani "duunarina" unelma- ammatissani yli 15 vuotta. Minulla oli sivutoiminen yritys, mutta tiesin, että se ei minua tulisi eIättämään siinä muodossa, missä se oli. Irtisanouduin silti vapaaehtoisesti vakituisesta, turvallisesta työpaikastani. Oikeastaan hyppäsin korkealta kielekkeeltä vailla mitään tietoa siitä, onko minulla laskuvarjoa, tai jos onkin, toimiiko se? Ratkaisuun minut tuuppasi fakta, johon en voinut enää itse vaikuttaa, vaikka olin kovasti yrittänyt. Olin tehnyt kaikkeni ja totesin turhaksi enää jatkaa yrittämistä. Oli aika suunnata energia johonkin uuteen, innostavaan ja sellaiseen, mitä saan tehdä palavalla innolla ilman valtavia arvoristiriitoja.


Elämässä kulkee tässä iässä omien arvojensa mukaan jo melko sitkeästi, eikä niistä edes vaikeissa tilanteissa ole valmis välttämättä luopumaan. Silloin saattaa eteen tulla näitä hetkiä, jolloin joutuu tekemään hyvinkin rohkeita ja poikkeuksellisia ratkaisuja. En toki ole sitä mieltä, että arvojen perässä tulisi sokeasti kulkea ja teilata tieltään kaikki pysyvä ja turvallinen. Olen joustanut paljonkin elämäni aikana monissa asioissa, joihin liittyy arvovalintoja. En kuitenkaan kovin heppoisin perustein. Jos arvoissaan joutuu joustamaan liikaa jatkuvasti, huomaa sen välittömästi elämänlaadussaan. Siinä, miltä elämä maistuu ja miten sen kokee. Oma arvopohja muokkautuu elämän aikana, arvot muuttuvat ja saattavat oikeasti löytyä vasta aikuisiällä - kuten nyt yleensä käykin, tosin ei aina. Harva parikymppinen on vielä sinut omien arvojensa kanssa. Joku yksilö harhailee koko elämänsä joko niin, ettei hän oikein tiedosta omia arvojaan tai kulkee huomaamattaan väärien arvojen perässä. Veikkaisin, että osa nykyajan väsymyksestä elämään johtuu juuri tästä; kuljemme niiden arvojen perässä, jotka "joku muu" (kuka?) on määritellyt arvokkaiksi. Kuka määritteli, että raha, valta, mammona, omaisuus, tavara ja kaikenlaisten erikoisten kokemusten haaliminen elämään on arvokasta? "Joku" sen määritteli ja siihen yhteiskunta nojaa. Totta on, että jokainen meistä tarvitsee jonkin verran rahaa selviytyäkseen elämästä. Tavaroita, kodin, leipää (paitsi ketoilijat, hih!) ja sirkushuvejakin elämään. Mutta jos niistä tulee elämän päällimmäiset arvot... kenties moni tärkeämpi, elämänlaatua lisäävä arvo jää sivurooliin? Helposti elämä vain vilistää ohi juostessa jonkin sellaisen perässä, joka ei lopulta olekaan niin kovin arvokasta.


Arvopohja muokkautuu monien vaikutteiden saattelemana. Itse koen kiitollisuutta siitä, että vaikean lapsuuden ja nuoruuden jälkeen oma arvopohjani on muokkautunut melko selkeäksi ja itselleni merkitykselliseksi ja olen hyvin tietoinen siitä. Kun saan sen mukaan elää, elämä tuntuu hyvälle. Koen tämän yhdeksi tärkeimmäksi elämääni myönteisesti vaikuttavaksi tekijäksi.




TYYTYMINEN.


Luin hyvän artikkelin tyytymisestä. Kertoisin, kuka sen oli kirjoittanut, jos muistaisin. Siinä puhuttiin siitä, miten helposti tyydymme vain olemaan sellaisia, kuin kuvittelemme (tai meille on kerrottu) olevamme. Ei minusta koskaan mitään tämän kummempaa tule. Tyydymme olosuhteisiin, koska niiden muuttaminen vaatisi liian paljon energiaa. On toisaalta hirmu mukavaa ja turvallista tyytyä siihen. On helppoa kyhjöttää omassa tyytymisessään, tyytymättömänäkin.


No itseasiassa, minun mielestäni tyytyminen on hyväkin asia. Siinä mielessä, ettei ole järkeä aina haluta jotain muuta, kuin mitä meillä on. Muutos on toisinaan tarpeellinen, mutta ei se ole tarpeellinen pelkän muutoksen vuoksi, eikä haluaminen pelkän haluamisen vuoksi. Haluaminen on lopulta melko raskasta, koska siihen ei tule loppua. Kun on saanut edellisen haluamansa tavaran, matkan tai kokemuksen, seuraava on jo jonossa odottamassa. Haluttavaa maailmassa kyllä riittää aivan loputtomasti! Itse väsyin siihen jossain vaiheessa ja päätin rajoittaa kaiken haluamista. Elämä on helpottanut sen jälkeen huomattavasti ja pyrin edelleen karsimaan tarpeitani ja halujani. On helppoa ja kevyttä olla, kun ei tarvitse niin paljon kaikkea.


Mutta tyytyminen työhön josta ei pidä tai joka vie hermoromahduksen partaalle, tyytyminen huonoon oloon ja sairasteluun sen vuoksi, että on ylipainoa ja syö huonosti, tyytyminen huonoon parisuhteeseen tai ikävään kohteluun ystävän tai sukulaisen taholta ei ole oikeaa tyytymistä. Ei sellaiseen tarvitse tyytyä! Meillä jokaisella on elämässä vaikeita aikoja, asioita joille emme periaatteessa voi mitään. Sairautta, kuolemaa ja surua, taloudellisia ongelmia, työttömyyttä. Asioita, joihin ei aina voi vaikuttaa ja joihin on vain pakko tyytyä ja koettaa tehdä elämästä silloinkin mahdollisimman siedettävää. Mutta silloin kun meillä on haaveita, toiveita muutoksesta ja voimavaroja siihen, ei kannata jäädä tyytymysharhan turvalliseen kuoppaan kyhjöttämään.




ROHKEUS.


Minä hyppäsin ja moni ajatteli, että olen umpihullu. Minä muiden mukana, mutta tein sen silti, koska enää ei ollut sitä vaihtoehtoa, että voisin tyytyä. Kun hyppäsin, tapahtui niin uskomattomia asioita, etten vieläkään ymmärrä. Ei, minulla ei todellakaan ollut laskuvarjoa. En nimittäin tarvinnut sitä, koska sain siivet. Enkä tietenkään ottanut sitä energiajuomaa, jolla ne kuulemma saa, vaan ne kasvoivat selkääni ihan itsestään. Ne kasvoivat palkinnoksi siitä, että uskalsin, enkä voisi tällä hetkellä olla mistään kiitollisempi elämälle.


Siipien myötä sain myös palavan innostuksen siihen, mitä teen. Koskaan aiemmin elämässäni en ole tuntenut olevani näin oikeassa paikassa ja tekeväni sitä, mikä on ominta itseäni. Olen aina halunnut tehdä merkityksellistä työtä ja antaa ihmisille jotain, auttaa jotenkin. Olen aina halunnut kirjoittaa, tuottaa uutta, luoda, keksiä, tehdä itse. Nyt saan tehdä sitä kaikkea ja samalla vielä auttaa. Oma elämäntapani, minä ja elämäni, kietoutuvat nyt minulle työksi, tekemiseksi ja toimeentuloksi ja tämä on enemmän kuin mitä ikinä osasin kuvitella siinä vaiheessa, kun seisoin jyrkänteen reunalla ihmetellen, etten ole ikinä halunnut kokea laskuvarjo- tai edes benjihyppyä.


Jos yhtään mietit, että hyppäätkö, niin hyppää hyvä ihminen!





474 katselukertaa
  • Facebook
  • Instagram
  • YouTube