ROUVA KETO®

  • Facebook
  • Instagram
  • YouTube
  • Rouva Keto

Täytin tänä kesänä viisi vuotta.



PYHÄ KOLMINAISUUS.


Vaikka Rouva Keto keskittyy pitkälti ravintoasioihin ja syömiseen, en silti koskaan halua unohtaa sitä, että olemme kokonaisuus. Psyykkinen ja sosiaalinen sekä erityisesti henkinen puoli on mulle tosi tärkeä asia, enkä puhu nyt hengellisyydestä, vaan nimenomaan henkisyydestä. Ravinnon ohella haluan tuoda esille ajatuksiani hyvinvoinnista siis myös muilla elämän osa- alueilla.


Jokainen osa-alue ruokkii toistaan ja näiden tasapaino ja huomioiminen tasapuolisesti on hyvinkin tärkeää. Voi hyvin puhua pyhästä kolminaisuudesta viittaamatta yhtään uskontoon.


Tämä oma tarinani alkoi lähes tismalleen viisi vuotta sitten, ja nyt haluan koostaa oman kokemukseni blogipostaukseksi. Meillä jokaisella on oma, tärkeä ja ainutlaatuinen kokemusmaailmamme ja tarinamme. Toiset jakavat sitä mielellään muille, toiset pitävät mieluummin kokemuksensa omana tietonaan. Kuulen ja luen itse mielelläni toisten kokemuksia ja myös jaan omiani. Toisen kokemuksesta voi ammentaa ja peilata uusia näkökulmia omaankin elämäänsä ja avoimuus ja asioiden jakaminen on aina ollut elämässäni tärkeä elementti.


Kyselin Facebookissa, mitkä naisille ovat kolme tärkeää asiaa, jotka vievät hyvinvoinnin äärelle. Aika monilla esille nousi ravinto, liikunta ja läheiset ihmiset. Lyhyeen kysymykseen ei voi tietenkään vastata muuta kuin lyhyesti, mutta tämä postaus käsittelee kolmea mulle tärkeää elämän elementtiä paljon laajemmin.


KOLMAS ELÄMÄ.


Tarinaa alkaa siis kesältä 2014. Nykyään minusta tuntuu, että tämä on jo kolmas elämäni, ensimmäinen ja toinen on jo eletty ja läpikäyty eikä niistä sen enempää, vaikkakin ensimmäisessä elämässä olisi paljon karua kerrottavaa.


Koko aikuiselämäni oli tuohon saakka mennyt tehden, toimien, haluten, hankkien ja saavuttaen. Ehkä sitä perinteistä kaavaa, jonka perässä me jokainen täällä juoksemme, toiset enemmän, toiset vähemmän. Koko ajan oli tapahtunut jotain, etapista toiseen, mutta olin jättänyt itseni jotenkin sivuun (tiedostamatta asiaa) ja ulkoistanut kaiken. Tein tosi paljon asioita sen mukaan, mitä "kuului" tehdä, sen enempää niitä pohtimatta. Monet "pitää, ollakseen normaali"- asiat olivat kuitenkin hiljalleen alkaneet ahdistaa, koska niin monissa asioissa tunsin oikeasti haluavani tehdä eri tavalla. Asioita, joita olisi pitänyt tehdä tunteakseen kulkevansa kaikkien normien mukaan ja myös ollakseen esimerkiksi sosiaalisesti jotenkin fiksumpi ja hyväksyttävämpi.




MUUTOS.


Viisi vuotta sitten, 38- vuotiaana, elämässäni tapahtui muutoksia, jotka mahdollistivat kääntymiseni sisäänpäin, oppimaan itsestäni uutta, lähtemään löytöretkelle itseeni. Elämä halusi ehkä johdattaa minun huomioni siihen, mitä kaikkea on käden ulottuvilla ihan vain tässä hetkessä ja juuri nyt. Muutokselle omassa ajatusmaailmassa oli vahva tilaus ja kenties olin saavuttanut tietyn pisteen, jolloin kasvu saattoi käynnistyä.Tässä vaiheessa elämää oli oikea hetki ja tapahtuikin jotain suurta, josta olen edelleenkin ihan superkiitollinen. Koen, että en ansioitunut itse asiassa millään tavalla, vaan kaikki vaan ojennettiin minulle. Ilmeisesti vapautui aikaa ja tilaa henkiselle kasvulle, koska en mitenkään tietoisesti hakenut mitään henkistä heräämistä. Kenties "henkinen kasvu tai herääminen" on vähän kliseinen termi, mutta hän, joka on kokenut tämän tilan itselleen todeksi, voi sen allekirjoittaa. Itselleni tuo hetki ja kokemus oli hyvin voimallinen ja se tuli niin puskista ja niin totaalisen yhtäkkiä, että kokemus on ollut hyvin mieleenpainuva. Se tapahtui nimittäin niin kummallisesti, että vain heräsin eräänä aamuna (ensimmäinen yö talossa, johon olimme juuri muuttaneet ja josta oli tuleva perheemme koti) ja ihmettelin, miksi näen jotenkin niin kirkkaasti ja seesteisesti kaiken. Olo oli jotenkin perin erilainen kuin aiemmin. Oikein hyvällä tavalla erilainen. Rauhallinen, tyyni, avoin ja iloinen. Mitään muuta erityistä ei ollut tapahtunut, vain muutto uuteen kotiin.


MITÄ TAPAHTUI?


Tuosta hetkestä alkoi matka, josta olen nauttinut ihan valtavasti ja joka jatkuu edelleen. Tuosta hetkestä alkaen jotenkin näin maailman aivan eri tavalla ja erilaisia asioita ympärilläni. Kiinnostuin ympärilläni olevasta maailmasta, ihan niinkuin olisin nähnyt sen ensimmäistä kertaa. Löysin kaupungista, jossa olin asunut jo vuosia, aivan uusia paikkoja ja maisemia. Kiinnyin kotiini ja kaupunkiini aivan uudella tavalla. Kasvatin vahvat juuret siihen, missä olin. Se tuntui todella hyvältä ja maadoitti elämään hetkessä.


Kiinnostuin kirjoista, joissa käsiteltiin tietoista läsnäoloa ja henkisyyttä, itsensä löytämistä, kasvua ja kehittymistä. Luin kaikki Eckhart Tollen ja Tommy Hellstenin (ja paljon muita) kirjat ja huokailin onnesta ja oivaltamisen ilosta, miten täydellisesti tunsin ymmärtäväni kaiken sen, mitä he kirjoittivat. Monet noiden kirjojen ajatuksista upposivat kuin suoraan ytimeeni ja sanoittivat kaikkea sitä, mitä tunsin, etsin ja hapuilin. Ihmettelin, että tällaiset kirjat olivat olleet koko ajan kirjaston hyllyssä minun tietämättä niistä mitään! Ymmärsin myös, että en kuitenkaan olisi vaikkapa vuotta aikaisemmin tajunnut yhtään, mitä niissä puhutaan...


Hankkiuduin eroon kaikesta turhasta tavarasta ja päätin olla hankkimatta enää uutta turhaa tavaraa tai ylipäänsä mitään. Nuorempana halusin koko ajan hankkia jotakin. Tarpeita oli yllinkyllin. Tajusin hiljalleen, miten paljon helpompaa on olla koko ajan haluamatta jotakin. Kun on edellisen halunsa saanut täytettyä, alkaa jo haluta seuraavaa asiaa, eikä loppua näy. Kun ei tarvitse kulkea tarpeesta toiseen, vapautuu elämään.


Olen kautta aikain ollut melko introvertti siinä mielessä, että väsyn suunnattoman nopeasti isoissa porukoissa. Olen kyllä sosiaalinen ja iloinen seurassa, mutta vain sen aikaa kun jaksan. Tämä piirre on voimistunut ja voimistuu edelleen, mitä enemmän tulee ikää. Kaikista eniten tykkään olla ihan yksin ja toiseksi eniten muutaman tärkeän ihmisen seurassa. Isossa porukassa en kauan jaksa olla sosiaalinen ja esimerkiksi ajatus siitä, että joutuisin olla ison joukon kanssa päiviä yhdessä, vaikkapa lomamatkalla, saa minut lähinnä pakokauhun partaalle... en myöskään pidä erityisemmin juhlista. Oli suuri vapautus tämän löytöretken tiimellyksessä tajuta, ettei mitään ole pakko, kun en kerran halua. Ei ole pakko tehdä yhtään mitään sen takia, että se olisi joku normi. Kuinka helkkarin vapauttava voikaan ajatus olla? On paljon muitakin asioita, joista olen antanut itsekkäästi itselleni täyden vapautuksen, vaikka en toimikaan ”normaalilla” tavalla. Tämän myötä olen huomannut saavuttavani paljon rauhaa ja päässyt eroon monesta turhasta kiireestä, jotka ovat vain pääni sisällä ja pelkkä mielentila. Tämä on johdattanut minua hyvinvoinnin äärelle. Kyky nauttia omasta seurastani ja olla yksin, luoda rajoja, sanoa ei ja ottaa täysi vastuu omasta elämästäni. On niin viisaasti sanottu (enkä muista kuka sen sanoi), että ei kannata kiintyä toisiin ihmisiin tai tavaroihin, koska se tukahduttaa, mutta rakastaminen vapauttaa. En siis voi sanoa, että perhe tai ystävät veisivät rakkaudellaan minua kohti hyvinvointia, kyllä sen teen ihan minä itse, ja mieluiten teen sen yksin. On ollut ihanaa huomata, että pystyy nauttimaan elämästä yksin, huolimatta siitä että ympärillä on iso perhe. He ovat minulle onnenlähde, mutta onneni ei ole kiinni heidän olemassaolostaan tai tekemisistään.


Tuolloin (ja edelleenkin) päällimmäisenä tunteena loisti valtava kiitollisuus elämää kohtaan. Noista päivistä alkaen kiitollisuus on ollut se tunne, joka kantaa minua päivästä toiseen ja iloisimpia päiviä elämässä ovat juuri ne, kun kiitollisuus ihan yllättäen ja yhtäkkiä valtaa mielen ilman mitään erityistä syytä. Kiitollisuus ei tule tavarasta, ei uusista vaatteista, ei matkoista. Se tulee vaan jostain. Jostain täysin pienestä ja olemattomasta hetkestä. Aloin myös harjoitella tietoista kiitollisuutta; kiitollisuus lämpimästä suihkusta, laskiessani puhdasta vettä lasiin, sängystä, lapsista, puolisosta, terveydestä, kahvikupeista (joista suurimman osan hävitin)... Oikeasti joka ikisessä hetkessä on aihetta kiitollisuuteen. Nyt, nyt ja nyt. Ihan vain siinä, että saa olla olemassa.




HENKISYYDEN LUMOISSA LIHOO.


Jonkin aikaa olin siis täysin vain henkisen kasvun ja ilon lumoissa, unohdin harrastaa liikuntaa ja miettiä, mitä syön. Olin noin vuotta aiemmin vihdoin saanut itseni liikkumaan aktiivisesti ja se oli ollut myös valtavan suuri ja myönteinen muutos elämässäni, koska olin koko aikuisiän toitottanut itselleni olevani ”ei- liikunnallinen” ihminen. Yhtäkkiä olinkin vuodessa muuttunut hyvinkin liikunnalliseksi kympin juoksijaksi. Kun henkinen kasvu astui niin voimallisella tavalla elämääni vieden kaiken huomion, unohdin juoksemisen hetkeksi. Haahuilin vain katsellen ympärilleni ja ihmetellen, miksi en ollut nähnyt tai tuntenut mitään aiemmin? Tuo syksy ja talvi on jäänyt mieleen aikana, jolloin olin erityisen läsnä itselleni ja muille. En voinut puhua oikein kenellekään näistä asioista, koska koin, ettei kukaan kenties ymmärrä minua, enkä halua vaikuttaa sekavalta hörhöltä. Kaipasin kipeästi ihmistä, joka puhuisi kanssani samaa kieltä, mutta en tiennyt mistä löytäisin sellaisen. Niinpä tyydyin Eckhartin, Tommyn ja Facebookin aihetta käsittelevien sivujen seuraan ja hihittelin itseni kanssa tätä henkisen kasvun onnea. Toki olen halunnut jakaa kokemukseni koko maailmalle ja sitä nyt teen tässäkin parhaillani.


Tiedättehän, kuinka käy, kun unohtaa liikunnan ja sen, mitä laittaa suuhunsa, keskittyen vain täydellisesti henkiseen hyvinvointiin? Sama efekti tulee eteen silloin, kun on totaalisen rakastunut. Sitä lihoo ja väsähtää. Ja kun olo kehossa ei ole oikein mukava, myöskään henkinen puoli ei voi kovin hyvin. Tämä on minun henkilökohtainen kokemukseni ja mielipiteeni. Niin siinä sitten kävi. Tämä kaikenlainen kehittyminen ja kasvaminen oli niin kaiken valloittavaa ja ihmeellistä, että en pystynyt hallitsemaan kaikkia osa- alueita kerralla. Pyhän kolminaisuuden tasapaino siinä hieman otti nokkiinsa. Olin lihonut lähes 10 kiloa ja olo alkoi olla melko surkea. Kriittinen "hyvän olon painoraja" lähestyi. Raja, jolloin minulla oli ollut tapana ottaa itseäni niskasta kiinni ja tiukalla dieetillä pudottaa kilot pois kolmessa kuukaudessa. Jouduin siis hetkeksi painamaan henkisen puolen hieman taka- alalle, kuitenkaan sitä unohtamatta, ja keskittymään taas enemmän fyysiseen hyvinvointiini. Aloin dieetille.


Olin saattanut itseni huonoon fyysiseen kuntoon syömällä surkeasti ja liikkumattomuudella. Vaikka henkisyys olisi kuinka mielenkiintoista ja mukaansa tempaavaa, ei se yksinään riitä pitämään ihmistä hyvässä kunnossa. Joulukuun 2015 sairastin aivan valtaisaa flunssaa ja olin ihan rikki. Henkinen kasvu tai tietoinen läsnäolo ei auttanut juurikaan mitään tuossa lähes kuukauden kestävässä sairastelussa, jonka jatkuessa meinasin menettää totaalisesti hermoni. Tai no, ehkä se kuitenkin jotain auttoi... Yritin suhteuttaa asioita ja ajatella, että kyseessä on sentään vain erityisen sitkeä ja pitkäkestoinen flunssa. Toiset sairastuvat vakavasti ja sairastavat jopa vuosia, kenties kuolevat lopulta. Silti kärsivällisyyttäni koeteltiin. Olin huonossa kunnossa kaikin puolin ja ihan kauheassa sokerikoukussa antibioottien, sairastelun ja väsymyksen tiimellyksessä. Toivuin lopulta ja helmikuussa 2016 sitten pasahti ja tein sen jälleen. Tiukka dieetti kaloreita laskemalla, vähärasvaista ravintoa, ruisleipää, kolme kuukautta ja kilot veks! Aloitin juoksemisen jälleen ja virkistyin. Nyt koin, että minulla on kaikki tarvittavat palapelin palat käsissäni; fyysisen, psyykkisen ja henkisen hyvinvoinnin avaimet. Kunhan vain osaisin asettaa ne yhteen tasapainoisesti ja pitää palapelin kasassa. Tiesin, ettei se ainakaan syömisen puolesta tule onnistumaan, tälläkään kertaa.




KETOTÖRMÄYS


Tuolloin onneksi ketoruokavalio törmäsi minuun ja se tuntui entisestään vahvistavan kaikkia näitä osa- alueita. Jotenkin sen täydellinen sopivuus itselleni ja se, miten hyvän olon se toi sekä fyysisesti, että henkisellä puolella, kun hiilareiden tuoma väsymys ja aivosumu lähtivät, tuntui tosi hyvälle. Täydelliselle. Aloin nukkumaan entistä paremmin ja mieliteot ja sokerikoukku hävisivät. Nuo asiat, jotka olivat vieneet minulta tosi paljon energiaa ja ärsyttäneet jo vuosia. Tiesin, etten pysty koskaan kulkemaan sitä kultaista keskitietä hiilihydraattien kanssa ja kun lopulta pääsin (pienen mutkan jälkeen) täydellisesti kiinni ketoruokavalioon, ymmärsin miten suuri merkitys sillä on kokonaisvaltaiseen hyvinvointiini. Voin todella hyvin tuolloin kaikin puolin. Olin tasa- painossa pitkään ja olen edelleen, huolimatta vuodesta 2018.





HAASTEET.


Juuri kun ajattelin, että kaikki on tässä ja nyt, tapahtui jotain taas. Mistä voisikaan tulla sellainen harhakuvitelma, että kaikki on valmista ja done? Elämä tuo mukanaan yllättäviä mutkia ja haasteita, loputtomasti. Vuosi 2018 tuli muuttamaan elämäni aika totaalisesti, tavalla, jota en henkisen kasvun ohella myöskään koskaan osannut kaivata, laisinkaan odottaa tai josta en mitenkään haaveillut. Vuosi 2018 oli mutkikas! Se vaati hurjasti hullua rohkeutta, omien arvojen kunnioittamista ja niiden itsepintaista ja johdonmukaista seuraamista läpi harmaiden kivien, ohi hyvin, hyvin epäreilujen ja jopa ilkeiden ihmisten. Selvisin voittajana tuosta vuoden 2018 esteradasta, lukuisia hyviä ja huonojakin kokemuksia rikkaampana ja oppineena varmasti paljon enemmän, kuin vielä yhtenäkään elämäni vuonna. Aloitin vuoden 2019 aivan uudenlaisesta alusta. Olen aina tykännyt muutoksesta ja joskus muutos tulee, vaikka et osaa sitä edes kaivata. Tapahtui isoja ja ihmeellisiä asioita, joista jälleen voin vain olla kiitollinen. Tämä viimeistään pakotti minut luottamaan siihen, että elämä kantaa ja kaikilla asioilla on todellakin tarkoituksensa, aina.




UUSI ALKU.


Kulunut puoli vuotta on ollut aivan uudenlaista aikaa elämässäni, erittäin antoisaa ja ilahduttavaa. Olen saanut elää aivan uudenlaista elämää ja kokea tosi isoa iloa siitä, mitä teen työkseni ja miten hankin elantoni. Juuri nyt minulla on taas aikaa ja tarvetta itseni tutkimiselle ja läsnäololle ja olen valtavan innostunut kehittymään ja kasvamaan ihmisenä, oppimaan uutta. Näen edessäni vain kasvua ja elämää, joka yllättää joka päivä. En kuvittelekaan enää, että elämä tai minä olisin joskus valmis. En elä enää vähimmässäkään määrin"sitten kun"- elämää. En pelkää enää mitään. Tiedän, että niin kauan kuin saan elää, tulen kasvamaan, vanhenemaan ja viisastumaan ja se on mahdollisuus, joka kutkuttaa kovasti. Olen lopettanut hankkimisen, haluamisen ja tahtomisen (paitsi avioliiton suhteen). Yritän olla saavuttamatta ja tekemättä sen vuoksi, että "sitten kun" tulisi. Unelmoin, haaveilen, teen ja toimin, mutta tässä hetkessä, nauttien, intuitiolla ja ilolla. En pakolla puurtaen, enkä edes huomista suunnitellen. Enkä haihatellen turhia.



MATKALLA. ITSEENI.


Olen lopettanut toistaiseksi ulkomaan matkailun monestakin eri syystä, mutta erityisesti siksi, että juuri tällä hetkellä en koe saavani siitä mitään uutta itselleni. En juuri tällä hetkellä näe saavani mitään lisäarvoa elämääni sillä, että matkustan johonkin. En mitään sellaista, mitä en voisi saada tässä ja nyt. Odotan ajatusta ja ideaa sellaisesta matkakohteesta ja matkasta, josta todella voisin ammentaa jotain erityistä ja uutta itselleni. Haluan matkustaa ennen kaikkea itseeni ja löytää avaruuden sisältäni. Sanotaan, että matkailu avartaa, mutta juuri tällä hetkellä en usko siihen. Haluan avartua tällä hetkellä, nyt ja tässä, missä olen ja tehdä löytöretkiä niihin paikkoihin, jotka ehkä ovat minulta vielä piilossa. Minut tultiin juuri tempaisseeksi mukaan Naisten piiriin, jossa koen saavani jotain sellaista, mitä kaipaan. Siellä saan olla yksin, mutta yhdessä, peilata muiden kautta itseäni. Se on jotain uutta, raikasta, erilaista ja omia rajoja rikkovaa, juuri sitä mitä nyt kaipaan elämääni. Matka ja löytöretki johonkin aivan erilaiseen.


Yllättäen myös hyvin avartava matka tuli elämääni viime viikolla lähtiessäni yksin Helvetinjärven kansallispuistoon. Luulen, että tulen muistamaan tuon päivän koko loppuelämäni. Olen unohtanut monet matkat Italiaan ja Espanjaan, mutta tätä en tule unohtamaan. Maksoin matkasta bensan hinnan, mukanani kahvipullo ja pari pientä salamipötköä. Olen maksanut hyvin paljon enemmän rahaa paljon mitättömämmistä matkoista vieraisiin maihin ja syönyt paljon runsaampia aterioita... Kuljin lähes meditatiivisessa ja liikuttuneessa tilassa neljä tuntia luonnossa. Ihan uskomaton kokemus. Olin ihan auki, yksin ja niin valtavan kiitollisuuden vallassa, että meinasin hukkua ja tukehtua siihen. Luontoyhteys Suomen luontoon on asia, joka tällä hetkellä vetää minua jostain syystä hyvin voimakkaasti puoleensa ja josta koen saavani kaikista eniten voimaa ja iloa irti. Ja se yhteys löytyy monesti tosi läheltä.



Sellainen on minun viimeisen viiden vuoden tarinani, toivottavasti sait peilattua jotain. Oikeastaan minusta tuntuu, että elämäni alkoi vuonna 2014. Synnyin vuonna 2014. Onnea 5- vuotias Rouva Keto! Elämä on ihmisen parasta aikaa, askel kevyt on kuin viisivuotiaan!


Jos minun pitäisi kiteyttää kolmeen sanaan se, mikä vie minut Hyvään Oloon se olisi läsnäolo itselleni, kiitollisuus ja täysi vastuu omasta elämästä .

358 katselukertaa