ROUVA KETO®

  • Facebook
  • Instagram
  • YouTube
  • Rouva Keto

Pysyvä elämäntapamuutos ja uusi elämä, osa II

Joko luit edellisen postauksen karkkilakosta ja liikunnan lisäämisestä ja historiastani toivottomana jojo- laihduttajana? Tarina jatkuu ja koitan olla lyhytsanainen, missä en valitettavasti onnistu. Jos haluat saada tekstistä irti ytimen, hyppää suoraan viimeiseen kappaleeseen Mutkan kautta maaliin.


ONGELMA


2016 keväällä olin ihannepainossani, kun olin jälleen kerran rutistanut tiukasti pari kuukautta. Mietin paljon sitä, miten ihmeessä saisin pidettyä painoni kurissa. Olin aika epätoivoinen, koska tiesin, ettei homma tule toimimaan ikinä. Olin 40- vuotias ja elämäni kunnossa nyt, mutta näin jo itseni ensin 50- vuotiaana ylipainoisena ja sitten 60- vuotiaana vielä ylipainoisempana. Minulle asia ei ollut pelkästään ulkonäkökysymys. Terveystietoisuus nosti yhä enemmän päätään, kun neljänkympin pyykki häämötti hyvin lähellä. Toisaalta vaihtoehtona oli jojoilun jatkaminen, ei kovin terveellistä sekään; laihtua ja lihoa vuorotellen koko loppuelämänsä. Suurin ongelma oli aina ollut se, etten pystynyt vastustamaan mitään kiusauksia, en yhtään. Sen ajan, kun olin "laihdutuskuurilla", pystyin sen tekemään. Kun tavoite oli saavutettu, kaikki levisi jälleen ja minusta tuli ihan toivoton. Uskon, että tämä on monen naisen suurin kompastuskivi. En tykkää sanasta "tahdonvoima", koska siinä on ikävä rutistamisen maku, mutta kyllä sitä jonkin verran tarvittaisiin. Kuka tahansa pystyy liikkumaan tunnin päivässä, mutta loput 23 tuntia ja sen miettiminen, mitä sinne suuhunsa pistää, on huomattavasti vaikeampaa. Kuka tahansa pystyy rutistamaan kuukauden tai jopa kolme tiukalla kuurilla ja pudottamaan painoa, mutta sen pitäminen lopun elämää on äärettömän vaikeaa. Tiedämme sen jokainen.


Miten voisin luopua kakuista, suklaasta, jäätelöstä...? Siideristä, rasvaan upotetuista premiumranskalaisista ja pizzasta...? Mitä iloa elämässä olisi enää sen jälkeen? Itseni tuntien tiesin, että en pysty syömään herkkuja vain "joskus". En pysty, tahdonvoimaa ei ole ja kun olen sokerikoukussa, ei ole toivoakaan siitä, että pystyisin kontrolloimaan itseäni, olihan tuo nähty jo kymmenen kertaa! Luottamus omaan itseen tämän asian suhteen oli täysin nollassa. Tiesin myös, etten pysty liikkumaan millään niin paljon, että kompensoisin tilanteen. Ja tiesin myös, etten pystyisi elämään kokonaan ilman herkkuja. Pattitilanne. Kohtalo sinetöity.


RATKAISU


Sitten tuli keto. Kiitos universumin, törmäsin ketogeeniseen ruokavalioon! Toki siitä ei silloin puhuttu tuolla nimellä ja käytin pitkään itse omassa puheessani Ruotsissa silloin käytössä ollutta nimitystä "LCHF", joka tuli sanoista Low Carb High Fat. En kiinnostunut vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta tai karppaamisesta, vaan tästä tiukemmasta linjasta. Ketogeeninen ruokavalio kuulosti melkein liian hyvälle ollakseen totta. Epäilin tietysti aluksi ruokavalion runsasta rasvamäärää. Toisaalta ruokavalio muuten vaikutti hyvinkin terveelliseltä ja tasapainoiselta. Saisi syödä hyvin ja hyvää ruokaa... Lisätä kermaa ruokaan, syödä juustoa, pekonia... Kaikkea hyvää, mitä pidän herkkuna, ellei puhuta makeista asioista. Luin kaiken aiheeseen liittyvän kirjallisuuden ja tutkin netissä. Ajattelin, etten todellakaan kuole, jos kokeilen hetken. Asiat, joita opiskelin, pureutuivat mieleeni. Kaikki tuntui kovin loogiselta, paljon loogisemmalta kuin tämä "rasva nostaa kolesterolia ja tukkii verisuonet"- teoria. En uskonut enää alkuunkaan, että rasva on pahasta, vaan hiilihydraatit. Painoin vain 58 kiloa, mikä on minulle todella vähän. Aloitin ketogeenisen ruokavalion ja painoni putosi vielä yli kilon ensimmäisen viikon aikana. Säikähdin hieman, koska ajattelin, että en todellakaan voi enää laihtua. Painonlasku jäi kuitenkin siihen. Kehossa kun ei ollut rasvaa poltettavaksi.




Ensimmäinen selkeä vaikutus oli ilmavaivojen ja vatsavaivojen katoaminen. Vatsani, joka oli usein ruoan jälkeen kuin ilmapallo ja paskoin sata kertaa päivässä, rauhoittui. Edelleen, yli kolme vuotta ketoruokavalion aloittamisen jälkeen vatsan hyvinvointi, sen litteys ja rauhallisuus on yksi tämän ruokavalion helmi. Mutta vain yksi, koska hyviä puolia on niin valtavasti. Tämä ruokavalio on tuonut mukanaan minulle pelkästään hyviä asioita. Ketoruokavalio vei mukanaan väsymyksen ja turvotuksen. Mielihalut katosivat hiljalleen kokonaan. Matala- asteinen tulehdus kehossa rauhoittui, saatoin oikein tuntea miten hyvin voin. Kolesteroliarvoni ovat pysyneet hyvinä koko ajan. Kun vertaan oloani entiseen, ei ole epäilystäkään, ettenkö söisi nyt oikein. Ja mikä parasta, en ole lihonut!



Tiesitkö, että ketoruokavalio aiheuttaa energisyyttä ja kohottaa itsetuntoa ihan uusiin svääreihin? :)

Tällä hetkellä tilanne on se, että rehellisesti sanottuna minulla ei ole koskaan mielihaluja sokeriin, hedelmiin tai makeisiin herkkuihin. Ei koskaan. En ajattele tai kaipaa leipää, puuroa tai pastaa. Se on ihmeellistä. Toisinaan tekee edelleen kyllä mieli syödä syömisen ilosta, kuten naisilla aina jossain vaiheessa kuukautta tekee. Olen ollut jonkin verran tunnesyöjä (uskon, että me kaikki olemme), ja edelleen saatan haluta syödä, kun minulla on tylsää, ellen ole kunnolla ketoosissa. Syön kermavaahtoa, mustikoita, vadelmia, kreikkalaista jugurttia, juustoa, meetvurstia, erittäin tummaa suklaata, pähkinöitä, mitä milloinkin. Syön vähän liikaa kaikkea, mutta en koskaan ruokavalion ulkopuolelta. Syvä ketoosi aiheuttaa parhaimmillaan sen, että nälkää ei ole, eikä ruokaa tee mieli. Samoin rasva tuo kylläisyyden tunnetta.





MUTKAN KAUTTA MAALIIN!


Elän aivan tavallista elämää ja syön mielestäni aivan tavallisesti, koska en enää muuta voisi kuvitellakaan, eikä ruokavalion toteutus vaadi minulta minkäänlaisia ponnisteluja. Siitä voinen päätellä, että kyseessä on elämäntapa, enkä todellakaan vaihtaisi tätä mihinkään! Nautin elämästä, paljon enemmän kuin koskaan olen nauttinut. Nyt minua eivät vie mielihalut. En enää elä syödäkseni, vaan syön elääkseni. Olen aina tietoinen siitä, mitä syön, miksi syön ja pystyn olemaan myös syömättä, toisin kuin ennen. Tunne on hyvin vapauttava. Aiemmin ajattelin aina ensimmäisenä ruokaa. Kaikkea juhlittiin ruoalla. Mikään ei ollut mitään ilman ruokaa ja syömistä. Nyt voin nauttia aidosti pullantuoksusta, kuitenkaan syömättä sitä pullaa. Viimeksi tänään tein niin. Istuin vanhassa tupakahvilassa ja join mustaa kahvia. Ympärillä oli huumaava pullantuoksu ja tunnelma ihana. Ja minä niin vapaana ja onnellisena siinä kahvini kanssa. Ruoka on minulle edelleen todella tärkeää, mutta se on saanut aivan uuden merkityksen. Kaikki on hyvin selkeää ja yksinkertaista.


Tähän on tarvittu...


∙ Aikaa ja kypsymistä ja tämä ruokavalio, joka on fyysisesti ja kemiallisesti aiheuttanut kehossani sen, että en ole enää koukussa sokeriin enkä hiilihydraatteihin. Omalla kohdallani ehdoton sokerittomuus on toiminut parhaiten, enkä halua lipsua siitä - enää. Nimittäin tarvittiin myös...


∙ Mutka! Kun olin ollut ketoruokavaliolla noin vuoden ja superhyvästä olosta oli tullut minulle normaali, en enää ymmärtänytkään, miten hyvä olo minulla on. Hairahduin muutamaksi kuukaudeksi syömään hiilareita. Tajusin heti, miten paljon huonommaksi oloni meni. Ehdin lihoa useita kiloja. Silloin ymmärsin, että tämä tapa syödä tulee olla loppuelämän tapa, ja se täytyy ottaa tosissaan. Ei vakavasti, mutta tosissaan. Palasin ketoruokavalioon ja tällä kerralla sain kokea myös omakohtaisesti sen, että se toimii tehokkaana painonpudottajana. Painoni putosi neljän kuukauden aikana kahdeksan kiloa. Aika moni tarvitsee vielä ketoruokavaliolle alettuaankin tällaisen opetuksen. Kantapään kautta oppiminen ja oivaltaminen on valtavan tehokas, eikä ollenkaan huono tapa, kunhan sen osaa hyödyntää oikein.


∙ Irtipäästämistä ja asioiden hyväksymistä. En syö enää koskaan karkkeja, mutta minä elän sen kanssa ja hyväksyn sen, koska ne vain eivät kuulu minun ruokavaliooni. Voin syödä jäätelöä, jonka olen itse tehnyt tai halloumiranskalaisia, mutta jäätelökioskilta en enää jäätelöä voi ostaa, enkä syödä festareilla ranskiksia. Minä elän sen asian kanssa ja hyväksyn sen. En juo terassilla olutta, lonkeroa enkä makeita drinkkejä, mutta juon kuivaa rieslingiä ja vodkaa vissyllä. Minä hyväksyn senkin. En koe, että joudun luopumaan mistään sellaisesta, mitä ilman en voisi elää. Kokemuksen kautta olen oppinut, mitkä ovat asioita, joille kannattaa laittaa painoarvoa. Hyväksyminen on ollut ehkä suurin oivallus ja askel siinä, että olen saavuttanut pysyvän elämäntavan. Ilo omasta onnistumisesta ja hyvästä olosta painaa kupissa paljon enemmän, kuin kourallinen sipsejä, paahdettu ruisleipä tai läjä vehnäpastaa. Aika usein taistelemme tiedostamattamme vastaan muutosta ja on vaikea vain hiljaa hyväksyä asioita ja päästää irti, vaikka niillä saavutettaisiin se, että asiat loksahtavat paikalleen.




Minun on vaikea olla uskomatta, etteikö jokainen voisi saavuttaa pysyvän muutoksen, jos niin haluaa. Ketoruokavalio on ehkä maailma paras tapa onnistua, mutta sekään ei ole mikään taikaruokavalio, vaikka lähellä sitä onkin. AINA tarvitaan ihmisen oma motivaatio, innostus ja sinnikkyys. Mielessä kannattaa pitää se, mitä kohti on menossa ja miksi. Muutokset tapahtuvat hitaasti, mutta ne ovat osa matkaa.


Hyväksy asioita, päästä irti vanhasta ja turhasta ja ole valmis uuteen, niin onnistut. Minä luotan siihen, luota sinäkin!


Onnistumisterveisin,


Rouva Keto









489 katselukertaa