top of page
  • Writer's pictureRouva Keto

Opeta kehosi polttamaan rasvaa.

Hyvinvoinnin avaimia.


Rasvanpolton ajatellaan helposti olevan vain timmien salimimmien kausittaista puuhaa, vaan eipä asia olekaan ihan näin. Jokainen meistä voi opettaa kehonsa polttamaan ensisijaisesti rasvaa polttoaineekseen 24/7, ja tästä on monia erilaisia hyötyjä, ei ainoastaan se, että rasvan palamisen myötä kehosta katoaa ylimääräisiä rasvavarastoja, olotila virkistyy ja olemus hoikistuu ja kiinteytyy.

Rasvanpoltto antaa meille tasaista ja selkeää energiaa arkeen, koko päivän ajaksi. Ja kyllä, rasva palaa myös yöllä. Kun verensokeri pysyy tasaisena, ei tarvitse kärsiä kiukusta tai aterian jälkeisestä väsymyksestä. Yksinkertaistaen voisi puhua tasapainoisemmasta ja rauhallisemmasta olotilasta kehossa ja mielessä, aamusta iltaan.


Sille, miksi keho kannattaa opettaa polttamaan ylimääräisiä rasvavarastoja tehokkaasti pois, on moniakin syitä. Keho haluaa hakeutua tasapainoon kaikella tavalla ja jokaisella meistä on oma optimaalinen tilamme niin kehon koostumuksen kuin vaikkapa hormonitoiminnan suhteen. Ylimääräinen rasvakudos voi lisätä elimistön matala-asteista tulehdusta ja etenkin vyötärölle kertynyt rasva on terveydelle hyvinkin epäedullista, joten se olisi oikein hyvä saada poltettua pois.


Jokainen meistä tarvitsee hyviä rakennus- ja polttoaineita, joiden valintaan täytyy nykymaailmassa hieman kiinnittää huomiota. Jotta kehon saisi polttamaan tehokkaasti rasvaa, täytyy sille opettaa kokonaan uusi aineenvaihduntatila, ja tässä ensisijaisessa roolissa on ravinto ja se, miten ateriat lautasella koostetaan.


Lämmin suositus sille, että opetat kehosi polttamaan rasvaa energiakseen. Se todennäköisesti muuttaa elämäsi.




599 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page