Elämme erikoisia aikoja. Jotenkin tässä ajassa korostuu vaikeneminen ja se, ettei omia mielipiteitä uskalleta tuoda ilmi. On paljon helpompi ja turvallisempi vaieta ja laittaa vaikka vielä silmät kiinni ja sormet korviin. Jos rohkenee esittää mielipiteitä (etenkin jotenkin eriäviä sellaisia), saa hyvin herkästi otsaansa minkä tahansa leiman, joita nykyään on tarjolla vähän joka lähtöön. Siksi moni vaikenee, koska pelkää lynkatuksi tulemista. Vaikeneminen vain ei vie asioita eteenpäin. Tosin joskus vaikeneminen on kultaa, sekin on hyvä tiedostaa, mutta Suomessa vaikenemisen kulttuuri on hyvin voimakas ja täällä harvemmin ollaan liian avoimia. Tämä aika, jolloin meitä kehotetaan eristäytymään ja peittämään puolet kasvoistamme, ei ole ollenkaan omiaan edistämään meidän kuuntelu- ja keskustelutaitojemme kehittymistä.
Mielipiteitä on mahdollisuus esittää monella eri tavalla, eikä mielipiteen ole tarkoitus loukata toista tai mitätöidä toisen mielipidettä. Ihmisen sananvapaus on edelleen olemassa, vaikka sitä rajoitetaan nykyään välillä hyvinkin rankasti. Meidän kuuluu saada elää vapaudessa, jossa meillä on oikeus valintoihin ja mielipiteisiin itseämme, terveyttämme ja hyvinvointiamme koskevissa asioissa. Meidän kuuluisi myös vetää yhtä köyttä, huolimatta eriävistä mielipiteistä. Hajota ja hallitse toimii kuitenkin tänään ihan samalla tavalla kuin se on toiminut aina.
Ajatus tästä postauksesta heräsi, kun törmäsin somessa julkaisuun ja kuvaan ihan oikeasti KATTOON asti ulottuvasta suklaavuoresta marketissa. Joulusuklaat olivat saapuneet! En tiedä, mutta itsestäni ainakin tuntuu, että suklaavuoret vaan kasvattavat kokoaan joka joulu, ja ne saapuvat kauppoihin yhä aiemmin. Julkaisija oli järkyttynyt näistä vuorista. Se oli virhe. Julkaisu tulkittiin suoraan sellaisten ihmisten arvosteluksi, jotka syövät suklaata, julkaisija kuvitteli itse olevansa niin paljon parempi ihminen ja mikä oikeus hänellä on syyllistää ihmisiä, jotka haluavat syödä jouluna suklaata? Olin aika hämmentynyt kommentoinnista, sillä en osannut ollenkaan ajatella, että julkaisijalla olisi ollut tuollaisia ajatuksia, en pystynyt niihin samaistumaan. Jos itse julkaisisin tuollaisen kuva (ja olen todellakin julkaissut), ei tulisi mieleenkään, että arvostelen suklaansyöjiä tai nostan itseni jalustalla. Itsekin varmasti vähintään 10 suklaarasiaa pelkän joulukuun aikana vuosittain syöneenä ei tulisi mieleenkään ajatella, että olen nykyään jotenkin parempi ihminen kuin muut - paitsi itseäni kohtaan. Ja siitä olen kiitollinen. Yritin myös asettua sinne reilun viiden vuoden taakse, entiseen itseeni. Miten olisin reagoinut, jos olisin törmännyt suklaavuorien kritisointiin? Oletan, että olisin ollut samaa mieltä, huolimatta siitä, että keräsin kärryyni joulunpyhien varalle ainakin 2-3 konvehtirasiaa, ihan vain MINUA varten.
Jos itse nostan tuollaisen kuvan esille, haluan olla kyseenalaistamassa ja herättelemässä; terveytemme on meille ainutlaatuisen arvokas asia ja se on omissa käsissämme, se on lahja joka meille annetaan. Ei ole kyse syyllistämisestä, vaan siitä, että asioista pitää voida puhua! Vaikenemallako ne pitäisi hoitaa? Lakaista asiat maton alle, ettei vain kukaan, joka kenties ihan itse syyllistyy, pahoita mieltään? Hyshys. Tässä koko systeemissämme on pahasti vikaa. Ei Etelä- Euroopassa törmää tuollaisiin suklaavuoriin marketeissa, kun karkkihyllytkin ovat metrin mittaisia Suomen 100 metrin mittaisten sijaan.
Tuntuu, että terve (ja erittäin tervetullut) asioiden kyseenalaistaminen ei kuulu enää lainkaan nykyihmisen elämään. Kyseenalaistaminen on väärin. Se tekee minusta negatiivisen arvostelijan, välinpitämättömän ja itsekkään ihmisen. Avoin keskustelu erilaisten näkemysten, ajatusten ja mielipiteiden välillä ei tunnu onnistuvan nykymaailmassa kovin helposti. Jokainen haluaa pitää tiukasti kiinni omasta näkemyksestään ja omasta totuudestaan. Tämän maailman ja elämän kerroksellisuus ja monimuotoisuus ei ole vielä kaikille ihmisille auennut. Tällä hetkellä elämme kuitenkin suuren heräämisen ja mahdollisuuksien aikaa. Yhä useampi ihminen herää kyseenalaistamaan ja tiedostamaan sen, että maailma todella on hyvin kerroksellinen. Jo ihan meidän oma arkielämämme, jonka luulemme tuntevamme niin hyvin, voi sisältää paljon asioita, joita emme ole vielä tiedostaneet. Avoimuus uusien asioiden ja totuuksien suhteen on tässä maailmanajassa meille kultaakin kalliimpi taito. Ei kannata suoralta kädeltä torjua asioita, jotka tuntuvat itsestä vierailta.
Meidän elämämme on täynnä tällaisia esimerkkejä. Karkeasti todeten, koko meidän elämämme rakentuu hyvin helposti näille kaikille meille tarjoilluille totuuksille, joita meille on opetettu koko pienen elämämme ajan.
Toiset ihmiset kyseenalaistavat niitä enemmän, toiset vähemmän. Toiset aiemmin, toiset myöhemmin. Toiset eivät koe tarvetta kyseenalaistaa niitä koskaan. Ja silloin he, jotka kyseenalaistavat, saattavat tuoda todella paljon epämukavuuden tunnetta heille, jotka eivät halua, eivätkä koe tarvetta kyseenalaistaa. On ihan ookoo olla kyseenalaistamatta ja ihan ookoo kyseenalaistaa. Meillä tulee olla vapaus siihen ja ennen kaikkea; meitä koskevissa päätöksissä meillä tulee olla oikeus kysyä, miksi jotain tehdään ja mihin se perustuu?
Vielä reilut viisi vuotta sitten en ollut koskaan kuullutkaan ketogeenisestä ruokavaliosta. Olin siis elänyt lähes 40 vuotta luullen tietäväni "kaiken", mitä minun tulee ravinnosta tietää. Minulle oli kerrottu koko elämäni ajan, että vähärasvainen, runsaasti hiilihydraatteja, viljaa ja kuituja sisältävä ruokavalio on se oikea ja terveyttäni tukeva ruokavalio. Ei ikinä tullut edes mieleen kyseenalaistaa tätä seikkaa! En edes tiennyt, mitä kyseenalaistaa. Olin kuullut kyllä vajaat 10 vuotta aikaisemmin "karppaamisesta", mutta torjuin tuon silloin täydellisesti, täytenä puppuna. Meillähän on nämä suositukset, jotka on meidän parhaaksemme tehty! Kyllä, juuri niin minä tein, koska tietoisuuteni taso asiasta oli täysi nolla, eikä minulla ollut minkäänlaista tarvetta lähteä kyseenalaistamaan tätä totuutta, olihan se ainoa oikea ja viisaammat minulle kertoneet. Aloitettuani ketogeenisen ruokavalion ymmärsin sen kautta, että eivät ne "minun totuuteni" taidakaan olla kaikki totuus. Ketoelämäntapa saatteli minut kyseenalaistamaan myös monia muita asioita ja jouduin hämmästyksekseni toteamaan, että moni muukin asia vaati tarkempaa perehtymistä. Oli mentävä sen pinnan alle, minkä olin aina vaan kuvitellut olevan ainoa oikea tapa ajatella ja toimia. Arvot heittivät monissa asioissa melkoisen kuperkeikan, ja matka on jatkunut, jatkuen edelleen. En hetkeäkään usko, etteikö maailmasta paljastuisi vielä vaikka millaisia kerroksia, joista en tiennyt mitään. Ja nyt, jos koskaan olen kiitollinen siitä, että 40- vuotiaana heräsin näkemään niin monia asioita aivan uudella tavalla, saavuttaen siten valtavasti hyvinvointia sen kautta.
Millaisia ajatuksia sinulla tästä herää?
Lauantaiterveisin, Rouva Keto
