• Rouva Keto

Kylmää kyytiä, 11.1. 111 päivää!

Postailenpa tässä nyt uudesta harrastuksestani, joka on vienyt mukanaan. Avantouinnin sanotaan koukuttavan ja niinhän tuo näköjään tekee! Yleensä mihinkään asioihin ei sinänsä ole hyvä koukuttua ja monet koukuttavat asiat ovat huonoja: Sokeri, alkoholi, tupakka, liiallinen liikunta... Mutta avantouintikoukku; se on hyvä asia, eikä tee huonoa vaikka sitä tekisi joka päivä, päinvastoin! Ja minulle se ainakin riittää, en aio käydä kahta kertaa päivässä avannossa ;) Jos ajatus kylmäaltistuksesta houkuttelee ja homma on vielä kokeilematta, kannattaa lukea tämä postaus.




Taustani avantouimarina on se, että minulla ei ole minkäänlaista taustaa. Aivan kokematon lukuunottamatta edellistä 111 päivää. Neljäänkymmeneneenkolmeen vuoteen en ollut koskaan käynyt kylmässä vedessä. Veden lämpötila oli minulle sopivaa virkistäytymiseen, jos se oli vähintään +25- asteista tai mielellään vähän enemmän . Toisaalta en ole myöskään kuuman veden ystävä; paljussa lilluttelu ei ole koskaan ollut oma juttu. Itseasiassa, vesi ei elementtinä ole minun juttuni ollenkaan. En ole kasvanut veden äärellä, enkä tykkää uimisesta. Ihan liian hidasta ja tylsää hommaa. Toki kesähelteillä (kunhan vedet ovat lämmenneet tarpeeksi!) pulahdus luonnonvesiin on ihanan virkistävä ja todella ihan tarpeellinen juttu, että saa kehoa viilenemään. Kuitenkin, jopa heinäkuun helteillä vesi on tuntunut aluksi ihan liian kylmältä ja märältä, että sinne huvittaisi suin päin rynnätä.


Vuosia kuitenkin haaveilin kylmäaltistuksesta ihan vain sen terveysvaikutusten vuoksi, koska kaikki tällaiset luonnolliset, yksinkertaiset ja edulliset tavat parantaa omaa hyvinvointia ja terveyttä ovat kiinnostaneet pitkään. Myös itsensä voittaminen houkutteli. Jätin asian todellakin vain haaveilun tasolle, tarttumatta millään tavalla toimeen. Sitku ja mutku. Ei tämmönen vilukissa. Miksi kiusata itseään, kun voi olla kiusaamatta ja niin edelleen. Vaikka olisi se varmaan sitten ihanaa, kun vaan opettelisi... Mutta ehkä joskus sitten!


Muutama vuosi sitten entisessä työpaikassani avantouintia oli tarjolla työhyvinvoinnin merkeissä. Päätin, että nyt jos koskaan, ryhmän paineessa, testaan ensimmäisen kerran kylmään veteen menemistä. Ahdistelin lähestyvää päivänmäärää ja mikä onni, kun työhyvinvointi- ilta peruuntui syystä, jota en nyt muista! Olin onnellinen; vältin avannon jälleen kerran ja saatoin siirtää harrastuksen aloittamista!


Viime syyskuussa sitten kuuntelin lenkillä erään podcastin, jossa paljon minua nuorempi nainen kertoi käyvänsä joka aamu kylmässä suihkussa ja aina mökillä ollessaan järvessä, ympäri vuoden. Tällä kerralla nämä sanat tulivat minulle oikeaan aikaan ja osuivat oikeaan kohtaan. Inspiroiduin tästä naisesta ja päätin alkaa kokeilemaan kylmiä suihkuja aamuisin. Se oli melko epämiellyttävää, mutta samalla kuitenkin hyvin ihanaa ja virkistävää! Kiitos inspiraatiosta Iida Soininen! Jälleen kerran voi uskoa siihen, että oikeat asiat tulevat elämään silloin, kun on niiden aika.


Aloin miettimään, miten voisin toteuttaa avantouintia säännöllisesti? Olenhan tyyppi, joka tekee kunnolla, jos jotain päättää aloittaa. Kylmäaltistuksesta tuskin on suurempaa hyötyä, jos sitä harrastaa muutaman kerran talvessa ja aika ikävääkin se saattaa silloin olla. Toki ei haittaakaan, mutta saavuttaakseen maksimaalisia hyötyjä sen tulisi olla säännöllistä. Tiesin, että kaupungissa on avantosauna, jonne on kuitenkin aika pitkä matka... Lähtöoletukseni näes oli, että kylmäaltistuksen yhteyteen tarvitaan aina sauna. Aloin kuitenkin kyselemään, onko asia todella näin ja yllätyksekseni suurin osa avantokonkareista kertoi, ettei saunaa tarvita, eikä sillä oikeastaan kannata välttämättä pilata virkistävää talviuintikokemusta! Mutta aivan varmasti sauna sopii myös kuvioon ja silloin uimaan voi mennä monta kertaa! Ilman saunaa vedessä käydään vain kerran (sopivan nopeaa toimintaa itselleni!)


Saunattomuus avasi itselleni kokonaan uuden maailman. Tajusin yhtäkkiä, että kotoani alle kilometrin päässä on kaupungin uimaranta (joen rannassa) ja käsittääkseni siinä avanto auki pumpun avulla ympäri talven ja jonkinlainen lämmitetty pukukoppero! Enhän ollut koskaan kiinnittänyt asiaan huomiota, koska en ollut ollut siitä riittävän kiinnostunut. Ja todellakin, kaupungin liikuntatoimesta sai avaimen tuohon koppiin hintaan 5,50€ (ikuisuusjäsenyys :D). Nyt oltiin lähellä sitä, mistä nautin: Luonnollisten, yksinkertaisten ja edullisten terveysvaikutusten äärellä! Enää pitäisi vaan aloittaa.



Aloitin syyskuun loppupuolella, 44. syntymäpäivänäni. Nyt jo vähän huvittaa tuo ensimmäinen uinti; tuolloin osui syksyn viimeinen lämpöaalto uimapaikalle ja lämmintä oli 20 astetta! Kesälaituri (joka syksyn tullen viedään pois) oli vielä paikallaan ja vesi noin 17- asteista. Olin ylpeä suorituksestani anoppini ja kuopukseni kannustaessa ja ihmetellessä laiturilla, miten rohkea olin. Kyllä itsestäkin tuntui siltä!! Päätin siinä hetkessä, että käyn joka päivä uimassa toukokuun 2021 loppuun saakka.



Ja niin olen tehnyt. Väliin mahtuu ehkä neljä päivää, joiden aikana en yksinkertaisesti vain ole päässyt tai ehtinyt lammikkoon. Aloitin uinnin laiturilta, laskeutuen päätytikkailta veteen niin kauan, kuin veden pinta oli auki. Kun pikkupakkaset syksyllä tulivat, rikoin jalalla aina jään pinnan ja laskeuduin tikkaita pitkin uimaan, rikkoen sitten samalla ohutta jääriitettä veden pinnalta käsillä. Siis jäänmurtaja. Kun jää paksuuntui liikaa, siirryin varsinaiselle avantouintipaikalle laiturin viereen, jossa pumppu pitää veden avoimena.


Tärkeintä on asenne. Minä PÄÄTIN mennä veteen. En arponut yhtään, koskaan. Kävelin uimakopille ( siinä saa mukavan lämmön), riisuin, puin uikkarit, hanskat ja tossut, marssin laiturille ja menin veteen. Kuin juna. Päätös oli tehty ja sen mukaan mentiin. Ymmärsin, etten kuole, enkä tunne kipua. Kylmä vesi on epämiellyttävää, mutta terve ihminen ei kuole siihen. Pelko, joka meillä on mitä tahansa asiaa kohtaan, on aina lopulta pelkoa siitä, että kuolemme ja että sitä ennen joudumme tuntemaan epämukavia tunteita, joita emme haluaisi tuntea. Oma pään sisältö se pelottaa! Lisa Leinosen kirjassa "Talviuinti" (Basam Books Oy 2020), kirjoitettiin hienosti: "Ei tämä ole pelkkää uimista, tämä on rohkeutta elämässä. Rohkeutta ottaa uusia askelia ja kokeilla uusia asioita. Pelko se on, mikä sinua estää uimasta." Tai edes menemästä sinne kylmään veteen.


Myönnän, etten ikinä suostuisi hyppäämään benji- tai laskuvarjohyppyä. En kaipaa mitään sellaisia extremekokemuksia enkä koe, että saisin sellaisesta jotain lisäarvoa elämääni. Avantouinti on eri asia, eikä kyllä lopulta tunnu yhtään extremeltä enää. Sillä oikeasti kuka tahansa pystyy menemään +1 -asteiseen veteen ja olla siellä hetken, niin minä nyt ajattelen. Ja suosittelen kaikkia kokeilemaan!


On toki totta, että avantoon voi myös periaatteessa kuolla, jos kärsii vaikkapa sydänvaivoista, joten sellaisille henkilöille tämä jalo harrastus ei sovi! Ja muutenkin, jos on jokin perussairaus tai lääkitys, kannattaa jutella oman lääkärin kanssa asiasta. Terveille ihmisille avanto tekee kuitenkin olettaakseni vain ja ainoastaan hyvää. Laskee stressitasoja, boostaa hormoneita ja monia muita hyviä vaikutuksia.


Minä olin päättänyt voittaa tämän pelkoni kylmästä vedestä ja jälkeenpäin voin kyllä suositella aloitusta syksyn "lämpimistä" vesistä, jolloin keho saa rauhassa tottua viileneviin vesiin. Aikamoinen shokki olisi hypätä nyt suoraan avantoon, toki se saunomisen välissä toimii monilla sellaisenaankin, ns. kylmiltään, hienona kokemuksena.


Olen uinut nyt siis 111 päivää yhtä kyytiä. Uin tai poljen vedessä tällä hetkellä noin 40-60 sekuntia, vähän fiiliksestä riippuen. Aiemmin syksyllä olin vedessä aina noin 2 minuuttia. Kuuntelen fiiliksiä ja olen vedessä niin pitkään kuin hyvälle tuntuu, laskien rauhallisesti uimaliikkeitä. Päätä en tietenkään kastele ja päässä on hyvä olla pipo, mutta veteen tulisi upottautua mahdollisimman syvälle niin, että myös niska menee veden alle (näin olen kuullut). Rauhallinen ja syvä hengittäminen on tärkeää, alussa kylmä voi salvata kokemattomalta uimarilta hengitystä. Jaloissa kannattaa olla neopreenitossut ja käsissä samanlaiset hanskat. Se, ottaako pyyhkeen mukaan , on makuasia. Itse en ota, eikä uimisen jälkeen ole mitään kiirettä sisätiloihin, sillä olo on kohtuullisen lämmin ja rauhallinen huolimatta säätyypistä.



Minulla ei ole ollut mitään erityisiä vaivoja, joiden takia halusin aloittaa avantouinnin, joten en osaa kertoa kokemuksia niiden suhteen. Monet kuitenkin sanovat, että esimerkiksi nivelkivut ja flunssat jäävät avantoon. Itseäni kiinnostaa lähinnä mahdollinen ruskean rasvan määrän lisääntyminen (aktiivinen, energiaa kuluttava rasva), vastustuskykyä lisäävät sekä hormonitoimintaa boostaavat ja tasapainottavat vaikutukset. Haluan uskoa, että ketogeeninen ruokavalio ja kylmäaltistus, aloitettuna hyvissä ajoin ennen vaihdevuosia, voisivat pitää pahimmat menopaussioireet poissa. Se jää nähtäväksi! Moni nainen kertoo saaneensa jo olemassa oleviin vaihdevuosioireisiin helpotusta avannosta.


Joka tapauksessa avanto saa endorfiinit hyrräämään ja olon vahvaksi ja virkeäksi! Toisinaan en kuivaa ihoa, vaan annan se kuivahtaa itsekseen ennen pukeutumista. Näin minua ohjeisti vanhempi nainen, joka oli oppinut tämän Riitta Uosukaiselta. Kuulemma hormonivaikutus on parempi, kun ei ihoa heti pyyhkeellä kuivaa. Voihan se olla näinkin! Puen uinnin jälkeen päälleni merinovillakerraston, villtakin ja villasukat tai parit. Olo kävellessä kotiin on todella hyvä ja avannon jälkeen kehon läpi kulkee erikoinen tunne, jota ei oikein muulloin koe. Se on tavallaan kihelmöintiä, mutta itse koen sen tunteeksi, josta ei oikein saa kiinni, onko se vilunväristys vai hiki. Jotain erikoista tapahtuu tuolloin kehossa. Jospa ne hormonit hyrähtää? Jos käyn uimassa iltasella, käyn yleensä sen jälkeen kotona saunassa. Olo on ihanan energinen, mutta samalla rauhallinen.


Yksi paras juttu on ollut se, miten sään ja ympäristön huomioiminen on korostunut. Kun tietää pian kulkevansa uimapuku päällä kohti kylmää vettä, tulee huomioineeksi sen, millainen mikäkin päivä on. Syksyyn mahtui monta pientä talvea, aurinkoa ja vesisadetta, pakkasta, tuulta ja suoranaista myrskyä. Mieleen on jäänyt erityisesti muutama uintikerta; kun taivaalta satoi märkiä lapsen lapasen kokoisia hiutaleita veden pinnalle. Kun aurinko paistoi alhaalta puiden välistä suoraan kasvoille ja suorastaan lämmitti, vaikka muuten oli muutaman asteen raikas pakkanen. Kun myrskysi niin kovasti, että pipo kastui takaraivolta. Nyt avannon lamppu on ollut rikki, joten pari kertaa on pitänyt uida hieman pimeämmässä. On ihanaa todeta, miten paljon kaikkea huomaamista on kilometrin säteellä kotoa. Ja miten tuttu maisema muuttuu vuodenaikojen mukaan. Haaveilen ja nautin jo valmiiksi tulevan kevään fiiliksistä. Nyt on kuitenkin ollut todella ihanaa, kun pakkanen on kivunnut lähemmäs -20 asteeseen ja tulevalla viikolla on luvassa hienoja uimakelejä, kun pakkasta on välillä taas tuon verran. Kunpa joskus saisi pulahtaa -30 asteessa, mutta melkeinpä pitäisi lähteä pohjoiseen uimaan (ellei lähde yöuinnille, tortaiyölle luvataan -28 astetta!). Hauska on myös huomata, että pakkasella ja siihen yhdistetyllä viimalla sitä kiiruhtaa kohti vettä; vedessä kun on "lämmin", siellä ei käy viima.



Kylmäaltistus on vahvistanut minua, virkistänyt, rauhoittanut ja tuonut mukanaan tunteen siitä, että on voittanut yhden pelkonsa, kylmän veden pelon. Olen tykännyt siitä myös päivittäisenä rituaalina, koska pystyn hyvin tuon puolen tunnin keikan sovittamaan tavalliseen päivääni. Ja kuten sanottua, sopivan nopeaa minulle. Viehättävä ajatus on myös se, ettei oikeastaan ole olemassa huonoa säätä. Sää on aina vain varustelukysymys; uikkari päälle ja menoksi ;)


Toukokuun 30. päivä tulee 250 uintipäivää täyteen, ehkä sitten lopetan uimakauden. "Talviuinti"- kirjassa kerrottiin, että ahkerat talviuimarit saattavat masentua kesällä, kun eivät saa kylmäaltistusta, mutta revitään ne endorfiinit kesällä sitten jostain muusta :D


Uintiterveisin, Rouva Keto


328 katselukertaa0 kommenttia
  • Facebook
  • Instagram
  • YouTube