Kun vielä juoksin karkin perässä.
Kirjaimellisesti. Viisi vuotta sitten piti juosta saadakseen karkkia.
Tätä näkee naisten keskuudessa edelleen hämmentävän paljon. "Kun syön tämän vanukkaan, täytyy jumpata 20 minuuttia." "Tämän suklaapalan eteen täytyy pyörittää hulavannetta 10 minuuttia." "Kun käyn juoksemassa tunnin, saan syödä karkkipussin." Liikunta on seteli, jolla ostetaan herkkuja. Ja herkut ovat ansaittu palkinto.
Tunnistan tämän ajattelun enemmän kuin hyvin, olenhan toteuttanut sitä elämästäni 20 vuotta. Kalorien kyttäämiskausia on tullut vietettyä useampia, tosin vielä useammin niitä kalorinkyttäämättömyyskausia. Ensimmäiseksi mainitulla kärsitään nälästä, viimeksi mainitulla jatkuvasta ähkystä ja tukalasta olosta. Ketoruokavaliolle lähdettyäni kaikki on hiljalleen muuttunut, ajan kanssa aivan kokonaan ja pysyvästi.
Kalorit ovat unohtuneet, kuten myös sokeri, "herkut", välipalat, nälkä ja minkään ansaitseminen. Nyt tuntuu ensimmäistä kertaa, että keho toimii kuten sen kuuluu toimia, ilman mielitekoja, syyllisyyttä ja kyttäämistä. Ruokailuvälit ovat pidentyneet ja päivittäinen pätkäpaasto todellakin virkistää, keventää ja raikastaa oloa entisestään. Yksinkertaisesti sanottuna, tekee hyvää!! Liikunnalla on aivan eri merkitys kuin se, että haluan ansaita sillä jotain. Liikun siksi, että siitä tulee hyvä olo ja se edistää terveyttä. Nyt ei enää voi kuin ihmetellä, miksi ihmeessä on halunnut "palkita" itsensä pussillisella karkkia? Miksi halusin palkita itseni asialla, joka ei todellakaan ole mikään palkinto? Mikä meidät ylipäänsä saa ajattelemaan, että makea on palkinto?
Kaloriajattelu on menneen talven lumia, tai ainakin pitäisi olla. On toki totta, että ihminen ei voi kovin pitkään syödä yli tarpeensa, mutta kyse on hirveän paljon muustakin kuin siitä, että kalori menee sisään ja kalori tulee ulos. Ajatus siitä, ettei ole väliä, mistä energia tulee, kunhan sitä vain ei tule liikaa, on sekin vähän vääristynyt. Esimerkiksi rasvanpoltto on hyvin energiatehokasta silloin, kun keho osaa käyttää rasvaa hyväkseen ja energiaa käytetään hyväksi ihan eri tavalla ketoosissa kuin sokerinpolttotilassa. Lisäksi sillä, polttaako rasvaa vai sokeria, on todella paljon muitakin vaikutuksia kehossa! Toiset tarvitsevat myös ketoruokavaliolla pienen kalorivajeen, jos tarkoituksena on painon pudotus. Ketoruokavalio eroaa kuitenkin hurjan paljon painonhallinnasta hiilihydraattipitoisella ruokavaliolla. Rasvanpolttotilassa annokset ajan myötä pienenevät itsestään, ravinto on energiatiheää ja rasvanpolttotila pitää nälkää pois. Näläntunteen puuttuminen helpottaa huomattavasti painonpudotusprojektia. Täytyy toisaalta kuitenkin varoa putomasta ketoilun sudenkuoppaan; huolimatta siitä, että nälkä voi loistaa poissaoloaan, täytyy kuitenkin muistaa syödä.
Suuri osa naisista, jotka kärsivät paino- ongelmista eivät todellakaan syö liikaa, vaan aivan liian vähän! Vuosien saatossa elimistö on voinut mennä säästöliekille ja aineenvaihdunta aivan jumiin. Koska paino tästä syystä vain nousee, ei lopulta uskalleta syödä mitään, mutta kuitenkin jossain vaiheessa nälkä iskee! Koska aineenvaihdunta ei toimi, ei keho kuitenkaan ota ravintoa vastaan ollenkaan niin paljon, mitä se todellisuudessa tarvitsisi saadakseen aineenvaihdunnan ja energiantuotannon ja -polttamisen taas käyntiin. Ravintoa tulee siis liian vähän ja väärässä rytmissä. Eikä välttämättä myöskään parhaassa muodossa.
Jos voisin, lähettäisin Suomen kaikille naisille viestin, että laihduttamisen voi lopettaa. Elämästä voi nauttia erittäin tyytyväisenä ja hyvinvoivana, syöden hyvää ruokaa, herkutellen ja lopulta myös ilman kaloreiden kyttäämistä.
Voi syödä nauttien ateriansa ja tulla kylläiseksi, elää ilman nälkää ja sen miettimistä, menikö suuhun jotain väärää. Kun tietää oman ruokavalionsa rajat, elämä on hämmentävän helppoa ja vapauttavaa. Ei tarvitse miettiä, miten monta hulavanteen kierrosta pitää tehdä kuluttaakseen, vaan siksi että se on mukavaa ja siihen on hurjan paljon energiaa!
Ruoalla ei ravita ainoastaan kehoa, vaan myös mieltä.
Tule mukaan KokoNaiseen!
