top of page
  • Writer's pictureRouva Keto

Kiitos elämän kaikista lahjoista.

Täytän huomenna 47. Se on minulle hyvä ikä. No, kaikki iät ovat olleet minulle hyviä ja oikeita. Mikään ikä ei ole koskaan tuonut tullessaan mitään kriisiä. Täytin ilolla 30 vuotta, jolloin koin todellakin olevani vielä nuori. Olin tuolloin kolmen lapsen äiti ja tyytyväinen elämääni; minulla oli kaikki hyvin, vaikka en fyysisesti voinutkaan silloin kovin hyvin.


Kun täytin 40, olin viiden lapsen äiti ja tyytyväinen elämääni, mutta edelleenkään en voinut kovin hyvin. Tuolloin elämääni annettiin jotain lisää. Minulla oli ilo ja kunnia saada herätys alkaa huolehtimaan omasta hyvinvoinnistani. Koen sen olevan yksi elämäni parhaista lahjoista, jonka olen koskaan saanut (tietysti sen kaiken hyvän lisäksi, mitä minulle on suotu). Olen tuosta lahjasta ikuisesti kiitollinen. Sain sen ilman omaa ansiotani, näin koen.


En osaa edes kertoa, mitä tapahtui. Voin vain kuvailla, että silmäni ja sydämeni avautui kiitollisuudelle ja ymmärsin, mikä lahja elämä, terveys ja vapaus valita oman polkunsa on. Olin kohdellut itseäni välinpitämättömästi 20 vuotta.


Nyt olen kohdellut itseäni kaikkea muuta kuin välinpitämättömästi jo seitsemän vuoden ajan. Olen tehnyt ne oleelliset oivallukset, jotka ovat antaneet minulle avaimet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Matka on ollut pitkä ja se jatkuu koko loppuelämäni ajan. En koskaan tule luopumaan tästä ja suuri intohimoni on innostaa muitakin naisia muutokseen. Me olemme sen arvoisia!


Jälkeen. 47- vuotias.

Ennen. 27-vuotias.

Synttäreideni kunniaksi rakentamani naisten oma hyvinvointivalmennus KokoNainen on hurjassa synttäritarjouksessa 23.9. klo 00-24 välisen ajan! Ole siis tarkkana, nyt on hieno mahdollisuus hypätä huippusuosittuun verkkovalmennukseen mukaan hintaan 47€! (norm. 89€) 24 tunnin ajan! Hinta päivittyy ostosivulle klo 00.00! Tervetuloa mukaan!

291 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Valosta.

Opmerkingen


bottom of page