top of page
  • Writer's pictureRouva Keto

Käytä kesäsi hyvin.

Kesä on jo täällä. Aurinko, lämpö, kasvukausi ja hyvä energia. Me suomalaiset taivallamme suurimman osan vuodesta pimeissä ja haastavissa olosuhteissa, joskin olemme siihen sopeutuneet, kun tänne pohjoiseen synnymme. Silti pimeä ja kylmä aika on aina haaste hyvinvoinnillemme ja jaksamiselle.


Suomen lyhyt, mutta ihana ja juuri meille tarkoitettu kesäaika on aika, joka kannattaa hyödyntää ja käyttää oikein. Valoisat kesäaamut ja -illat ovat mitä mainiointa aikaa oman hyvinvoinnin lisäämiseen. Loma on kesää vahvasti kannatteleva elementti ja muutenkin vapaata aikaa ja energiaa tuntuu olevan enemmän, juuri pidentyneen valoisan ajan ja lämpimämmän ilman vuoksi.


Lomaa ja vapaata ei kannata aikatauluttaa täyteen ohjelmaa, tämähän on meille kaikille tuttu ohje. Moni haluaa kuitenkin selkeästi katkaista arkea ja lähteä vaikkapa lomamatkalle, pois kotoa ja siitä paikasta, jossa arki kuluttaa ja vie energiaa. Koko lomaa ei kuitenkaan kannata sulloa täyteen menoa, vaan rohkaistua myös rauhoittumaan kotona ja omassa lähiympäristössä. Sieltä "karkaaminen" kun vain helposti vahvistaa ajatusta, että kotiympäristö liittyy pelkästään arkeen ja sen rumbaan. "Oleminen" ei aina ole helppoa, etenkään kiireisen arjen jälkeen, mutta kaikista palauttavinta se on.


Mitä, jos käyttäisi lomansa tänä vuonna niin, että keskittyisi aivan täysillä oman hyvinvoinnin kohentamiseen? Palautumiseen ja lepäämiseen, riittävään uneen ja itselle mieluisaan, rentouttavaan puuhasteluun? Hyvään ruokaan, luonnossa liikkumiseen ja liikuntaan? Miltä kuulostaisi hyvinvointiloma kotona, ilman minkäänlaisia aikatauluja? Omasta mielestäni ihan parhaalta! Käytä kesäsi hyvin.


Aurinkoisin terveisin, Heli


Lue lisää, mistä voit lähteä liikkeelle osoitteessa www.rouvaketo.fi




382 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page