Pikku koiramme vie minut metsään joka aamu, varhain. Se on täydellistä, koska kuinka muuten päivän voisikaan paremmin aloittaa, kuin heräilevässä metsässä, jossa aurinko jo heittää keltaista valoaan puiden väliin ja lupaus keväästä on aistittavissa kaikilla aisteilla. Linnut visertävät, puro solisee ja vaikka ilma on vielä kirpeän raikas, voi jo muistaa, miten ihanalta kevät tuoksuu ja tuntuu. Pikku koira maadoittaa ilollaan ja touhukkuudellaan minut siihen hetkeen, sinne metsään. Kaikki on hyvin tässä ja nyt. Olen iloinen, kaikesta huolimatta tai juuri siksi.
Aamuisin on ihana antaa ajatuksen virrata ja ajatuksia herääkin paljon, etenkin jos takana on hyvin nukuttu yö. Aamu on hyvää aikaa nähdä selkeämmin ja tehdä oivalluksia elämästä. Ja luonto edesauttaa huomaamaan kaikkea sitä hyvää, mitä meillä on. Metsässä vain unohtuu, että mikään olisi toisin. Kaikki on juuri niin, kuin pitääkin olla.
Tämä aika mietityttää meitä kaikkia ja laittaa pohdiskelemaan oman elämän arvoja, sekä laajemminkin yhteiskuntaa ja koko maailmaa. Meitä kaikkia huolestuttaa, toisia enemmän, toisia vähemmän. Kriisin mukanaan tuomat muutokset koskettavat kaikkia meitä jollakin tavalla, mutta toisille meistä vaikeudet voivat tuntua lähes ylitsepääsemättömiltä. Voi olla vaikea pystyä ajattelemaan, että kaikki järjestyy, jos työpaikka on menossa alta, firma nurin tai läheinen ihminen on sairaalassa vakavasti sairaana. Tai kaikki nämä yhtä aikaa. Kotikoulu, etätyöt, suljetut kirjastot, ravintolat ja liikuntapaikat... Mikään ei ole ennallaan. Kuinka selviämme tästä, kuinka kauan tuhoja joudutaan korjaamaan, miten nuoret löytävät paikkansa tulevaisuudessa? Miten paljon asiat tulevat muuttumaan ja muuttuvatko ne hyvään suuntaan? Paljon epävarmuutta ja huolta leijuu ilmassa. Mutta ei niin huonoa, etteikö aina myös jotain hyvää.
Puhutaan paljon siitä, miten tämä aika muuttaa kaiken ja se on totta. Tämä maailma ei vain yksinkertaisesti tule olemaan entisensä vuoden 2020 jälkeen. Olisimmeko voineet aavistaa tätä, kun juhlimme uutta vuotta? Emme ikinä... Kaikkia kymmenlukuja muistellaan jostain. Tämä vuosi ja vuosikymmen tullaan muistamaan siitä, että maailma muuttui, kokonaan ja pysyvästi.
Päädyin metsässä miettimään sitä, että mitä jos tätä aikaa ei olisikaan tullut? Jos eläisimme nyt aivan samalla tavalla, kuin viimeisinä vuosina ja vuosikymmeninä? Yhä kiihtyvällä ympäristön, luonnonvarojen, hyödykkeiden ja ITSEMME kuluttamisella? Kiireessä ja stressissä, pää kolmantena jalkana uupuneina säntäillen? Stressi ei tosin ehkä välttämättä ole vähentynyt tämän kriisin seurauksena, mutta ainakaan emme säntäile, koska ei ole mitään, mihin sännätä. Moni saattaa huomata, että työ ei olekaan se, mikä uuvuttaa. Se onkin ollut täyteen ahdettu vapaa- aika. Nyt kun vapaa- aika todella on melko tyhjää aikaa ilman aikatauluja, saattaakin huomata jaksavansa paremmin myös työssään. Toki kotikoulu, etätyöt ja kaikki rajoitukset tuovat oman mausteensa arkiseen elämäämme juuri tällä hetkellä ja joudumme opettelemaan uusia tapoja arkeen ja vaikka yhdessäoloon perheen kanssa (mikä ei aina ole helppoa!) Silti meillä on nyt mahdollisuus pysähtyä ja miettiä, mistä elämä koostuu ja haluaako sen normalisoituvan enää entiseen? Toivottavasti mahdollisimman monella on tilaisuus huomata niitä asioita ja samalla keskittyä itseensä ja esimerkiksi siihen, miten omaa stressiään voisi hallita.
Itse olen tämän seurauksena yhä voimakkaammin tajunnut sen, mikä on tärkein omaisuuteni ja oikeastaan ainoa sellainen. Oma terveys, oma keho ja mieli, niiden hoivaaminen ja oman hyvinvoinnin vaaliminen kokonaisvaltaisesti. Oma jaksaminen vaikuttaa myös läheisiin ihmisiin. Tämä kriisi ei ole vienyt mitään sellaista olennaista pois, etteikö näiden asioiden toteuttaminen olisi edelleen mahdollista. Ravinto, luonto, uni, liikunta, läheiset ihmiset ja parhaat rentoutumiskeinot ovat kaikki edelleen meidän käytettävissämme aivan samalla tavalla, kuten ennenkin. Monille kriisi tuo mukanaan myös sitä tärkeintä ja kallisarvoisinta; lisää aikaa.
Päädyin siis siihen lopputulokseen, että on ihan ok elää tässä muutoksen ajassa, olkoonkin, että se on epävarmaa ja välillä aika pelottavaakin. Vaihtoehtoakaan ei oikein ole, tässä ollaan ja näillä mennään. Tämän oli vain tultava, koska maailmalla ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa. Emmekä puhu nyt vain yhdestä vuodesta, tai lyhyestä ajasta, vaan kokonaisesta ajanjaksosta maailmanhistoriassa. Kenties on aika ihan uusille asioille, uusille innovaatioille, työn uusille muodoille? Ehkä meidän on aika huomata, että kuluttaminen on mennyt liiallisuuksiin ja maailma pyörii vähemmälläkin kulutushysterialla?
Toivottavasti opimme jotain. Ettei mene hyvä kriisi hukkaan! Koska kriisit tulevat siksi, että oppisimme, kasvaisimme ja muuttuisimme. Ehkä tämä kaikki valmistaa parempaa uutta maailmaa? Toivottavasti on kasvamassa vastuuta ottava ja tietoinen uusi sukupolvi, jossa ihmiset todella ottavat itse vastuun omista valinnoistaan kunnioittaen sekä omaa, että maapallon hyvinvointia ja terveyttä. Toivottavasti ahneus, ilkeys ja ennenkaikkea pelko hiljalleen väistyy ja tilalle tulee roppakaupalla aitoa hyväntahtoisuutta ja rakkautta. Toivottavasti osaamme ja uskallamme muuttua.
Kesätapahtumat on peruutettu. Kesästä tulee siis niiden suhteen hiljainen. On aika tuijotella kaupunkia, vettä, metsää tai peltoja, pyöräillä, retkeillä ja grillata omalla pihalla tai hengailla mökillä. Nautitaan kotimaasta, satokauden kasviksista ja marjoista, luonnosta. Iloitaan pienistä asioista ja pienistä hetkistä. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme. Tämä on erilainen, uusi aika. Joka aamu alku uusi.