• Rouva Keto

Hei, ei sua ole pakko väsyttää!

Mikä on sinun suhteesi syksyyn? Ei siihen syksyyn, kun aurinko paistaa ja on loistavan kaunista, vaan syksyyn isolla ässällä, kun on jo pimeää ja sateista? Käperrytkö onnesta mykkyrällä viltin sisään sohvalle kynttilävalossa ja kuuntelet nauttien sateen ropinaa vai laahustatko väsyneenä ja masentuneena elämää vastaan taistellen eteenpäin? Vai kenties jotain tältä väliltä? Laahustat viltin kanssa väsyneenä pihalla sateessa...?





Syksy on kieltämättä pitkä ja pimeä ja siirtymävaiheet kohti pimeämpää vuodenaikaa eivät noin yleisesti ottaen ole niitä helpoimpia kenellekään. Eivätkä ne ole sitä ainakaan silloin, jos väsyttää ihan hirveästi. Syksy pysyy ja paranee joka tapauksessa, halusi sitä tai ei ja on mainiota kahlata se läpi mahdollisimman hyvissä voimissa.


Minäpä kerron teille. Olen jo monta vuotta nauttinut myös pimeästä syksyn ajasta. Aina se on ollut kohtuullisen helppoa henkisesti, fysiikka vaan ei ole oikein toiminut. Kaikki muuttui oikeastaan vuoden 2015 syksyn ja joulun aikana. Tuo on ollut elämässäni kulminaatiopiste, jonka pystyn hahmottamaan vasta nyt jälkeenpäin.


Tuo syksy oli erityisen väsyttävää aikaa itselleni. Tajuan nyt, kun olen ollut ketoruokavaliolla niin monta vuotta, että kehoni oli melkoisessa tulehdustilassa tuolloin. Ei siis ihme, että sairastuin todella kovaan flunssaan joulun alla ja se pitkittyi pitkittymistään. Menetin hermoni melko totaalisesti yli kuukauden kestäneessä flunssakierteessä. Olo oli karsea! Söin vuorotellen antibiootteja ja sokeria ja olin rikki sekä fyysisesti, että henkisesti. Olin koko 2000- luvun sairastellut flunssia enemmän ja vähemmän säännöllisesti ja kärsinyt myös poskiontelotulehduksista ja nyt osaan asettaa sen täysin sen syyksi, mitä söin ja miten elin ylipäänsä. En ole nimittäin ollut enää kertaakaan flunssassa tuon jälkeen. Neljään vuoteen.


Takana oli siis tyypillinen vuodenkierto 2015. Koko vuosi alusta alkaen oli mennyt täysin päin persettä. Kesä oli mennyt herkutellessa jäätelöllä, grilliruoilla ja alkoholiakin on tullut nautittua vähän tavallista enemmän kesän aikana. Tätä kierrettä en suinkaan ole koskaan saanut syksyllä katkeamaan, ellen sitten ole "ottanut itseäni niskasta kiinni", mikä on tarkoittanut siis perinteistä vanhanaikaista laihdutuskuuria kaloreiden laskemisen ja vähärasvaisen, runsashiilihydraattisen ruokavalion merkeissä. Ja jatkuvan nälän tietysti.


Useimmiten siis EN ole ottanut itseäni niskasta kiinni. Syksy on tuonut tullessaan pimeyden ja väsymyksen ohella suklaan, punaviinin, juustot, suolakeksit, joulutortut, riisipuurot, konvehtirasiat, glögit terästyksellä ja ilman. Pikkujoulut. Syömistä siihen tunteeseen, että on pimeä ja väsyttää ja tekee vaan niin mieli jotain ja elämästä pitää nauttia ja itselleen pitää olla armollinen. Blaa- blaa- blaa. Uskon, että ei ihan ainutlaatuinen tunnelma marraskuussa? Eikä väsymys oikeastaan ole syömällä ja pikkujouluilla helpottanut, päinvastoin tietenkin, lisääntynyt vaan. Siihen sitten nuha ja yskä ja vetämätön olo päälle niin ai että on syystunnelma huipussaan! Ja tottakai, ei liikuntaa viltillä eikä ilman vilttiä.



Kynttilää puhaltamalla ei mikään toive toteudu, kyllä sitä täytyy ihan ite vaan tehdä!

Nyt pystyn siis hahmottamaan tuon olotilan, miltä tuntuu olla armottomassa hiilarikoukussa ja miltä tuntuu, kun matala- asteinen tulehdus jyllää kropassa oikein huolella! Herkkua on sille ollutkin tarjolla monenlaista. Hiljaisen tulehduksen merkkejä ovat olleet keskivartalolle kertyneet kilot (salakavala, sisäelimien ympärille kertyvä rasva, joka näyttäytyy joko jenkkakahvoina tai toisaalta vatsan "paksuutena" tai vain tunteena, että keskivartalolla on "jotain liikaa"), loputon väsymys ja vetämätön olo, aivosumu ja flunssa. Ai niin, ja toki olen silloin käyttänyt myös ahkerasti tunikaa ja venyviä housuja. Farkkuja tai istuvia paitoja en mielellään käytä silloin, kun matala- asteinen tulehdus oikein jyllää kehossa...


Kun toivuin lopulta tuosta flunssasta, päätin että nyt riittää! Kyllästyin itseeni ja olotilaani TOTAALISESTI. Se on kyllä loistavaa, kun se herne menee oikein kunnolla nenään! Alkaa tapahtua. Tammikuussa 2016 tein päätöksen, otin tiukan kuurin ja LAIHDUTIN kaloreita laskien ja margariinia leivän päälle sipaisten 10 kiloa pois kolmessa kuukaudessa. Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta. Liikuin räntäsateessa, vesisateessa ja säällä kuin säällä ja ai että teki hyvää väsyneelle ja lopenkyllästyneelle mielelle ja keholle! Valitettavasti minusta ei löydy juurikaan kuvia vuodelta 2015, koska en halunnut edes katsoa itseäni peilistä tuohon aikaan... niin surullista kuin se onkin. No, muutama erittäin vaivaantunut kuva löytyy Italian matkalta, pasta, pizzan ja jäätelön keskeltä.


Sen sijaan muutamaa kuukautta myöhemmin, toukokuussa 2016 elämä hymyili ja kuvia tuli otettua vähän enemmänkin. Kun olo on ihana, on kiva katsoa myös peiliin ja se on ihan oikein. Olin törmännyt ketoruokavalioon pari kuukautta aiemmin, heti pudotettuani painoni sillä ruisleivällä ja sipaisulla margariinia. Olin syönyt ketosti parin kuukauden ajan. Tuossa ajassa olin kokenut herääväni henkiin! Energia oli jotain ihan muuta, kuin mihin olin koskaan tottunut ja olotila myös. Ja nyt sen ymmärrän. Hiljainen tulehdus rauhoittui ja ketoositila ja ketoaineet alkoivat tehdä hyvää kehossani. Hehkuva ja hyvä olo tulivat nopeasti ruokavalion aloittamisen jälkeen. Uni parani, olo keveni ja koheni kaikella mahdollisella tavalla. Ja mikä parasta, ihannepaino pysyi! Minulle paino ei ole koskaan ollut ulkonäkökysymys, vaan oman hyvän olon kysymys. Painoni ei nimittäin ole näkynyt useinkaan päälle päin. Väitän, että aika monilla naisilla 10 ylimääräistä kiloa uppoaa aika salaisesti vatsan sisään ja ympäri kehoa tasaisena turvotuksena, näin minullakin. Vasta 20 kiloa tai enemmän ylimääräistä alkaa näkyä kunnolla ulospäinkin.


Jotta kokemusasiantuntijuuteni olisi täydellinen, minähän olen tuon jälkeen kerran vielä kokeillut muutaman kuukauden ajan meidän normaalia, länsimaista, hiilarivoittoista ruokavaliotamme ;) Nimittäin, kun olin ollut ketoruokavaliolla vuoden, ajattelin, että eiväthän ne hiilarit nyt niin pahasta ole? Ja totesin, että ovat ne, juuri niin pahasta. Lihoin nimittäin muutamassa kuukaudessa kahdeksan kiloa ja olo oli taas IHAN PASKA. Palasin ihanaan ketoelämääni ja tässä ollaan, syvällä ihanassa hyvän olon suossa.






On aika ihanaa sukeltaa syksyyn taas energisenä ja hyvävointisena. Liiallisten hiilihydraattien ja sokerin jättämisen myötä ovat jääneet flunssat, vetämätön olo ja mieliteot. Liikunta, ravintolisät ja monipuolinen, ihana, helppo ja herkullinen ruoka pitävät virkeänä säällä kuin säällä. Suurin rooli jaksamiseen on ehdottomasti ravinnolla, se kun rakentaa kivijalan ja perustan kaikelle. Harkitsen koko ajan vahvemmin myös alkoholin jättämistä kokonaan pois, mutta ehkä kuitenkin joulukuussa nautin hiukan punaviiniä juuston ja pähkinöiden kyytipoikana...


Kiitollisin mielin ja täynnä energiaa siis syksystä nauttimaan! Jos hyvä olo, painonhallinta ja oikeaoppinen, terveellinen ketoruokavalio kiinnostaa, ROUVA KETO® Hyvään Oloon- verkkovalmennus on oivallinen vaihtoehto päästä jyvälle. Olisipa se ollu olemassa jo silloin, kun minä aloittelin! Jouluksi ehtii mukavasti keventää kiloja ja joulu on mitä ihaninta aikaa syödä herkullista ketoruokaa, ilman ähkyä ja väsymystä!







330 katselukertaa
  • Facebook
  • Instagram
  • YouTube