Jostain syystä viime päivinä ikä ja sen karttuminen ovat pyörineet paljon mielessä. Liekö syynä viikon päästä olevat synttärini. Minusta on aina ollut ihan luontevaa ja mukavaa kertoa, minkä ikäinen olen, enkä ole lainkaan ymmärtänyt, miksi naisen pitäisi piilotella ikäänsä? Miksi ihmeessä pitäisi vuodesta toiseen ilmoittaa täyttävänsä 25 vuotta? Olihan se silloin parasta, mutta ei se kyllä enää, ensi viikolla 44- vuotiaana, olisi sitä ollenkaan. Aina on se paras ikä - ainakin itse olen kokenut tähän astisen elämäni aikana aina sillä tavalla. No joo, parikymppisenä tunsin olevani vähän hukassa, mutta sen jälkeen olen aina ollut juuri oikean ikäinen.
Haluan edelleen kutsua itseäni "nelikymppiseksi" ja mielestäni se vielä onnistuu. Ensi vuonna olen 45 ja sitten en enää ole nelikymppinen. Sitten olen... no 45. 45- vuotias alkaa lähestyä viittäkymppiä ja loittonee yhä kauemmas nelikymppisyydestä. Mutta mitä siitäkään? Olen kuullut, että viisikymppisenä sitä vasta kivaa on!
40 on jollakin tavalla maaginen etappi, ainakin meille naisille. Sen katsotaan olevan melko selkeä rajapyykki esimerkiksi lapsen saamisen suhteen. Toisaalta nykyään ensimmäinen lapsi saadaan keskimäärin lähempänä 30 ikävuotta, eikä nelikymppinen synnyttäjä ole enää mikään erikoisuus. Olemme nuorentuneet, kun nuoruuskin venyy. Parikymppinen ja nelikymppinen ovat yhä lähempänä toisiaan, eikä viisikymppinen saa enää lahjaksi keinutuolia, kuten vielä muutama vuosikymmen sitten, vaan moottoripyörän tai kolme kuukautta personal traineria. 60- vuotias on parhaimmillaan vielä tosi reipasta kamaa. Vasta 70- vuotiaana aletaan puhua ikääntyvästä ihmisestä. Eikä ikääntymisen tarvitse tarkoittaa samaa kuin sairaus tai raihnaus. Vaikkakin, elämme pidempään kuin koskaan - ja valitettavasti huonokuntoisempina kuin koskaan. Elämäämme on tullut lisää vuosia, mutta vuosiin ei sitten kuitenkaan välttämättä lisää elämää. Ja mitä ideaa siinä sitten on? Ei oikeasti yhtään mitään!
Itse sain kokea 40 vuotta täytettyäni AHAA- elämyksen, jonka seurauksena elämäntapani muuttuivat radikaalisti. Olin 40- vuotiaana paremmassa kunnossa sekä henkisesti että fyysisesti, kuin koskaan aiemmin elämässäni! Tuo vuosi oli minulle siis varsinainen juhlavuosi, vaikka olin kuvitellut sen etukäteen olevan vuosi, joka työntää minut ilman jarruja keski- iän jyrkkään alamäkeen... Olinhan alamäkeen mennyt jo vuosia aiemmin ja näin minun oli annettu ymmärtää tapahtuvan, lähes automaattisesti. Että alamäki jyrkkenee auttamattomasti. Siksi yllätyin siitä, miten loistokunnosta ja energisenä löysin itseni 39- vuotiaana vuoden 2016 keväällä, odottelemassa syksyisiä nelikymppisiä. Kiitos AHAA- elämyksen, jonka elämä tarjoili, kun tajusin, että voinkin ottaa itse vastuun.
Ei keski- iän tarvitse, eikä edes kuulu olla pelkkää ylipainoa ja vyötärörengasta, stressiä, väsymystä ja koholla olevaa V- käyrää. Se voi olla jotain ihan muuta, ihmisen parasta aikaa.
Nyt kun vuosia on tässä kulunut, elämäntavat ovat hioutuneet koko ajan. Tietoisuus hyvinvoinnista ja sen avaimista on karttunut jatkuvasti, enkä koe, että olisin saanut näiden neljän vuoden aikana itselleni vielä mitään "keski-iän vaivoja". Sen sijaan koen kypsyneeni sisäisesti todella paljon näiden neljän vuoden aikana. En koe olevani väsynyt tai edes yhtään vanhempi vielä ja uskon, että se on hyvin pitkälti ketoruokavalion ansiota. Ero on niin merkittävä siihen, millaiseksi koin oloni ja eloni ennen ketoa - jo paljon ennen kuin täytin sen 40 vuotta!
Elämällä ja kokemalla on oivaltanut koko ajan lisää ja oppinut tuntemaan itseään ja kuuntelemaan kehoaan. Sen tajuaminen, että koen voivani näin hyvin, koska olen alkanut pitää itsestäni huolta, on ihana! Sen ymmärtäminen ja hyväksyminen, että kehoni ei oikeasti kestä enää tiettyjä asioita tässä iässä oikeastaan ollenkaan, on kannustanut muuttamaan edelleen elämäntapojani parempaan suuntaan ja kunnioittamaan kehon tarpeita. Rentoutumisen välineet ovat vaihtuneet kokonaan (viini on vaihtunut vaellukseen), unesta on tullut valvomista tärkeämpi asia, terveysliikunta on pysyvä osa elämää ja tottakai ravinto on aivan ykkönen kaiken hyvinvoinnin kivijalkana. Puhumattakaan siitä, että oikeasti tietää, mitä haluaa ja mitä ei ja osaa myös tuoda sen ilmi.
Olen tajunnut myös tekeväni tärkeää työtä oman vanhuuteni eteen. Vaikka en vielä koe, että olisin millään tavalla vanhentunut, ajattelen kuitenkin aika usein vanhuutta. Omasta taustastani ja elämänkokemuksista johtuen olen pitkään kantanut sisälläni ajatusta, etten elä kovin vanhaksi. Nyt ajatus on kuitenkin muuttunut, ja olen päästänyt mieleeni myös sellaisen vaihtoehdon, että eläisin 100- vuotiaaksi. Siksi ihastuin ajatukseen, miten tärkeää on alkaa tehdä työtä oman hvyinvointinsa eteen juuri tässä vaiheessa elämää, kun oikeasti on vielä mahdollisuus vaikuttaa omaan terveyteen ja hyvinvointiin vaikka kuinka paljon! Seuraavat 20 ja 30 vuotta aion pyhittää omalle hyvinvoinnilleni tehden asioita (ja jättäen tekemättä asioita), joiden tiedän tukevan minua ja rakentavan vankkaa pohjaa virkeämmälle ja hyväkuntoisemmalle vanhuudelle - samalla tuoden elämää ja energiaa näihin vuosiin, joita elän NYT. Kun elämä on NYT, ja se on mahdollisesti myös 40 vuoden päästä, jos minulla on mitään mahdollisuuksia siihen vaikuttaa. Ja oletan, että on.
Jos innostut elämäntapamuutoksesta, tule toki minun ja 3000 muun naisen kanssa KokoNaiseen rakentamaan itsellesi energistä elämää nyt ja tulevaisuudessa 🖤 Lue lisää täältä!
Terveisin, sertifioitu ketovalmentaja ja motivaatipuhuja Rouva Keto®