Rouva Keto
Elämäsi (kesä)kuntoon -24! Alekoodi valmennukseen!
Pari viikkoa sitten heitin ilmoille rennon haasteen, johon jokainen saa lähteä mukaan tavoittelemaan elämänsä kesäkuntoa kesälle 2024 ja jossa myös tavoitteen jokainen määrää itse itselleen! Pääasia on, että aikoo olla hyvässä kunnossa ensi kesänä! Ja työ on tottakai hyvä aloittaa hyvissä ajoin, niin mahtuu matkaan asiaan kuuluvia mutkiakin välillä ;)
Ajatus lähti omasta, hyvästä syksyn motivaatiosta ja fiiliksestä olla elämäni kunnossa ensi kesänä. Töitä täytyy näin viidenkympin kynnyksellä tehdä pitkäjänteisesti ja joka päivä sen eteen, että kunto ja olo säilyy hyvänä. Tekeminen motivoi tekemään! Nyt itseasiassa tätä kirjoittaessani innostun niin, että lähden tämän jälkeen kyllä reippaalle lenkille! Ihana, syksyinen ja raikas lauantai-iltapäivä kutsuu ulos liikkumaan!

Omaan elämäni kesäkuntoon hankkiutumiseen kuuluu tottakai keto/VHH -ruokavalio, salitreenin jatkaminen 3 x viikossa, mutta myös lisääntyvä aerobinen liikunta reippaan kävelyn muodossa ja esimerkiksi porrastreenit tai muut HIIT-tyyppiset treenit täytyy lisätä omaan liikuntapatteriin. Lisäksi kylmäuinti, hyvä uni ja kaikenlainen palauttava puuhastelu kuuluvat tähän kuvioon. Kehonhuolto on akilleen kantapää, joka pitää yrittää ottaa haltuun! Sitä tässä nyt on jo pari vuotta voivoteltu, mutta edistystä ei ole asian suhteen näkynyt...
Aika moni innostui olemaan mukana ja "ilmoittautui mukaan" haasteeseen. Nyt meillä on tasan yhdeksän kuukautta aikaa kesäkuntoon24! Haaste on voimassa siis lokakuun alusta (eli huomisesta) ensi vuoden toukokuun loppuun! Hästägillä #kesäkuntoon24 ja #rouvaketo voi somessa ilmaista olevansa mukana!
Huomenna sunnuntaina 1.10. astuu voimaan alekoodi "kesäkuntoon24" KokoNainen-verkkovalmennukseen, ja se on voimassa viikon ajan, sunnuntaihin 8.10. saakka! Alekoodilla saat KokoNainen-verkkovalmennuksesta -24% alennusta (norm. 89€)! KokoNainen on takuulla sinulle ensimmäinen ja paras askel kesäkuntoon24! Tervetuloa mukaan!
Kesäkuntoon 2024!
Terveisin, Heli
